Hoppa till innehåll
Sektioner
Meny
Försvarsmakten

Viranomaisyhteistyöllä turvataan yhteiskuntaa poikkeusoloissa

Pääesikunta 28.3.2020 0.17
Tiedote

Puolustusvoimat tukee muita viranomaisia vaikeassa tilanteessa. Koronavirusepidemian aiheuttamien olosuhteiden vuoksi Puolustusvoimat antaa virka-apua yhteiskunnan turvaamiseksi poikkeusoloissa. Koronaviruksen aiheuttamassa tilanteessa Poliisille annetaan virka-apua Uudenmaan eristämisessä.

Puolustusvoimat tukee poliisia noin 40 henkilökuntaan kuuluvalla sotilaalla ja 750 varusmiehellä. Poliisin johtamiin tehtäviin muodostetaan varusmiehistä henkilökunnan johtamia virka-apuosastoja.  Maavoimien joukkoja lähetetään muun muassa Karjalan Prikaatista, Panssariprikaatista, Porin Prikaatista ja Kaartin Jääkärirykmentistä. Merivoimien joukot tulevat Uudenmaan prikaatista ja Rannikkoprikaatista.

Varusmiehiä voidaan lain mukaan käyttää virka-aputehtäviin muun muassa liikenteen ohjaamiseksi ja paikan tai alueen eristämiseksi.  Virka-aputehtävissä varusmiehet eivät saa osallistua vaarallisiin tehtäviin. 

Puolustusvoimat tukee Poliisin lisäksi myös muita viranomaisia. Rajavartiolaitokselle on annettu kuljetusapua operatiivisiin tarpeisiin. Kriisinhallintatehtävistä palaaville muiden hallinnonalojen henkilöille on, yhteistoiminnassa Ulkoministeriön kanssa, tarjottu kuljetusapua huoltolentojen yhteydessä. 

Sotilaslääketieteen keskus on antanut tukea Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle (THL) kohdentamalla THL:n käyttöön henkilöstö- ja laiteresursseja. 

Muiden viranomaisten tukeminen on yksi Puolustusvoimien lakisääteisistä tehtävistä. Yhteistoimintaa muiden viranomaisten kanssa harjoitellaan useasti vuodessa esimerkiksi paikallispuolustusharjoitusten muodossa. Puolustusvoimat toteuttaa vuosittain satoja virka-aputehtäviä.

Virka-aputehtävien lisäksi säilytetään kyky alueellisen koskemattomuuden valvontaan ja turvaamiseen sekä valmius sotilaalliseen maanpuolustukseen.