Hoppa till innehåll

Väki vaihtuu kasarmeilla

Pääesikunta
Julkaisuajankohta 17.6.2020 12.00
Tiedote

Torstaina 18. kesäkuuta Puolustusvoimista ja Rajavartiolaitoksesta siirtyy reserviin noin 9000 varusmiestä ja vapaaehtoisen asepalveluksen suorittanutta naista. Nyt kotiutuvat ovat aloittaneet palveluksensa joko tammikuussa 2020 tai heinäkuussa 2019 ja ovat palvelleet 165 tai 347 vuorokautta.

Reserviin siirtyvien naisten määrä on kaikkien aikojen suurin (397). Kesäkuussa 2019 reserviin siirtyi 383 naista ja joulukuussa 2019 307 naista. Huomioitavaa on, että kesän ja talven saapumiserien välillä on yleisesti kausivaihtelua.

Varusmieskoulutus jatkuu sopeutetusti kesän saapumiserällä

Noin 12 000 uutta alokasta aloittaa palveluksensa maanantaina 6. heinäkuuta 2020. Maavoimissa palveluksensa aloittaa noin 9 200 alokasta ja loput jakaantuvat Merivoimien, Ilmavoimien ja Rajavartiolaitoksen joukko-osastoihin. Eniten alokkaita vastaanottaa Maavoimien suuret joukko-osastot: Kainuun prikaati, Karjalan prikaati ja Porin prikaati.

Uusilla alokkailla ensimmäisten kuuden viikon palvelus toteutetaan sopeutetusti. Palveluksen aloittavat varusmiehet ja kouluttava henkilökunta jaetaan pääsääntöisesti kolmeen osastoon heti palveluksen aloittamisen yhteydessä. Alokasjakson ensimmäinen viikko tulee olemaan kaikille palvelusta, minkä jälkeen siirrytään joukko-osastokohtaisiin koulutusrotaatioihin. Varusmiesten koulutus- ja vapaajaksoissa on eroja joukko-osastojen välillä. Palveluksen alussa kiinniolo- ja vapaajaksojen voivat vaihdella joukko-osastokohtaisesti. 

Koronaepidemian vuoksi varusmieskoulutuksessa siirryttiin maaliskuun lopussa järjestelyyn, jossa varusmiehet jaettiin kolmeen osastoon ja kukin ryhmä on ollut vuorollaan neljä viikkoa koulutuksessa ja kaksi viikkoa vapaalla. 

Sopeutetuilla varusmiespalveluksen järjestelyillä Puolustusvoimat varmistaa uuden saapumiserän asevelvollisten turvallisen palveluksen aloittamisen ja koulutuksen toteutumisen.

Puolustusvoimat seuraa jatkuvasti koronavirustilannetta ja arvioi sen vaikutuksia Puolustusvoimissa. 

´