Hoppa till innehåll

Locked Shields 18 -harjoitus päättyi

Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskus
Julkaisuajankohta 27.4.2018 12.43
Tiedote

Puolustusvoimat osallistui kansainväliseen Locked Shields 2018 -kyberpuolustusharjoitukseen 23.-27. huhtikuuta 2018.

Mukana oli yli 1000 kyberasiantuntijaa 30 eri maasta, muun muassa Alankomaista, Espanjasta, Portugalista, Saksasta, Ranskasta, Liettuasta, Latviasta, Virosta, Isobritaniasta ja Yhdysvalloista. Suomi osallistui sekä kansallisella joukkueella että yhteisjoukkueella Ruotsin kanssa. Varsinaisten maiden lisäksi harjoitukseen osallistui NATO omalla joukkueellaan ja EU CERT-EU joukkueella.

Harjoituksessa käytetään vuosittain huipputeknologiaa ja tehdään realistisia kyberhyökkäyksiä. Harjoitusympäristö oli jälleen laajentunut edellisiin vuosiin verrattuna. Uusina elementteinä oli mobiilijärjestelmiä, sähköjärjestelmä ja vedenpuhdistamo. Näiden järjestelmien puolustaminen asetti uusia haasteita ja osaamisvaatimuksia.

Yhtenä merkittävänä saavutuksena oli yhteistyö Ruotsalaisten kollegojen kanssa. Harjoituksen aikana Suomalaiset ja Ruotsalaiset onnistuivat luomaan yhteisiä toimintatapoja ja prosesseja, joiden mukaan jatkossa voidaan tehdä parempaa ja tehokkaampaa yhteistyötä.

Reserviläistiimi teki tärkeitä havaintoja

Reserviläisten osallistuminen harjoitukseen hyödyntää sekä siviiliyrityksiä, yhteiskuntaa että puolustusvoimia. Harjoitukseen osallistuneet MPK:n kurssilaiset, puolustusvoimien henkilökunta ja reserviläiset pääsivät harjoittelemaan erilaisia suojautumisen menetelmiä sekä verkottumaan muiden ammattilaisten kanssa sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Näistä taidoista ja yhteyksistä heillä on hyötyä myös omissa työtehtävissään. Samalla puolustusvoimat pystyi todentamaan reserviläisten ja MPK:n kurssilaisten osaamista ja tarjoamaan heille hyvän harjaantumistilaisuuden ammattitaidon ylläpitämiseen ja kehittämiseen.

Joukkueiden into ja tekemisen meininki oli todella korkealla koko harjoituksen ajan. Harjoituksen tiimellyksessä kaikki keskittyivät omiin tehtäviinsä jopa niin syvällisesti, etteivät meinanneet ehtiä ruokailemaan. Toki punainen hyökkäävä osapuoli teki parhaansa, jotta kaikki pysyisivät varpaillaan yrittäessään puolustaa heille käskettyjä suojattavia järjestelmiä.

Jo valmistelujen aikana kansallinen tiimi löysi aikaisemmin tuntemattoman haavoittuvuuden harjoituksessa käytettävistä järjestelmistä. Tällä havainnolla on vaikutusta ja merkitystä myös tosielämässä, ei vain tässä harjoituksessa.

Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että Suomesta löytyy osaavia ammattilaisia sekä siviilissä että puolustusvoimissa. Heillä on kaikilla motivaatio ja osaaminen kohdallaan suojatessaan yrityksen tai yhteiskunnan tärkeitä järjestelmiä.

´