Hoppa till innehåll

Puolustusvoimain lippujuhlan päivää vietetään arvokkaasti

Puolustusvoimat
Julkaisuajankohta 19.5.2021 11.54
Tiedote

Puolustusvoimain lippujuhlan päivää 4. kesäkuuta vietetään viime vuoden tavoin vaihtoehtoisella ohjelmalla – tilaisuuden arvokkuus säilyttäen.

Lippujuhlan päivän päätapahtuma on Rakuunasoittokunnan konsertti, joka lähetetään suorana Ylen kanavilla. Päivän muuta ohjelmaa voi seurata Puolustusvoimien sosiaalisessa mediassa. Yle lähettää iltapäivällä koostelähetyksen päivän tapahtumista.

Päivän virallinen ohjelma alkaa Puolustusvoimien ylipäällikön, tasavallan presidentin lipunnostolla Mäntyniemessä, jonka jälkeen toimitetaan seppeleenlasku Hietaniemen hautausmaalla. Puolustusvoimain komentajan isännöimä lippujuhlan päivän tilaisuus järjestetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa koko henkilöstölle. Mannerheim-museossa virtuaalijuhlana järjestettävään tilaisuuteen kutsutaan henkilökunnan lisäksi kutsuvieraiksi Puolustusvoimien yhteistyökumppaneita. 

Puolustusvoimain lippujuhlan päivän konsertissa esiintyvä Maavoimien soittokunta, Rakuunasoittokunta, viettää parhaillaan 100-vuotisjuhlavuottaan. Suorassa lippujuhlan päivän televisioitavassa konsertissa huomioidaan kaikki puolustushaarat ja varusmiehet. Solistit Laura Närhi, Reino Nordin ja Jarkko Ahola esittävät omia ja cover-kappaleita klassikoista uusiin hitteihin. Konsertissa kuullaan lisäksi marssimusiikkia soittokunnan esittämänä. Konsertin juontaa Jussi-Pekka Rantanen ja kapellimestareina toimivat musiikkimajurit Riku Huhtasalo ja Tomi Väisänen. 

Koronavuosi on ollut haastava meille kaikille. Puolustusvoimat haluaa viihdyttää suomalaisia hyvän mielen tapahtumilla sekä musiikilla. Mennään kesää kohti yhdessä.

Rakuunasoittokunnan konserttia voi seurata Yle TV1:ssä, Yle Areenassa ja Yle Radio Suomessa suorana lähetyksenä kello 11.00. Koostelähetys päivän tapahtumista nähdään Yle TV1:ssä sekä Areenassa klo 17.10. 

Puolustusvoimien sosiaalisen median kanavat:

Facebook  
Twitter  
Instagram  
 

´