Hoppa till innehåll

Puolustusvoimien ajoneuvo-osastoja liikenteessä runsaasti Etelä-Suomessa

Julkaisuajankohta 30.5.2021 16.41
Tiedote

Puolustusvoimien pääsotaharjoituksen eteläinen osaharjoitus Ritva 21 näkyy myös liikenteessä, kun ajoneuvo-osastoja siirtyy harjoitusalueille.

Harjoitukseen osallistuvat ajoneuvo-osastot ovat liikenteessä Länsi- ja Etelä-Suomessa sunnuntai-illasta alkaen. 

Sunnuntai-illan ja maanantain aikana joukkoja siirtyy Säkylästä porrastetusti Etelään reittejä Säkylä - Aura - Salo – Kisko – Lohja sekä Säkylä - Virttaa - Loimaa - Somero – Kiikala. 

Maanantain kuluessa Säkylästä Lohjan alueelle ajaa kaikkiaan noin 600 ajoneuvoa, pääsääntöisesti Loimaa - Somero alueen pienempiä teitä käyttäen. Ajoneuvot siirtyvät pienemmissä ryhmissä, pääsääntöisesti alle viiden ajoneuvon ryhmissä. Alkuviikon aikana harjoitusjoukot jatkavat valtatiellä 25 Lohjan seudulta edelleen Hangon suuntaan.

Ritva 21 -harjoitus on samalla myös Merivoimien vuoden pääsotaharjoitus ja siihen osallistuvat kaikki Merivoimien joukko-osastot. Harjoituksessa on mukana merkittävästi joukkoja myös Maavoimista sekä lisäksi Ilmavoimista, Puolustusvoimien Logistiikkalaitoksesta, Maanpuolustuskorkeakoulusta sekä Rajavartiolaitoksesta. Harjoitukseen osallistuu noin 6000 henkilöä, joista noin 700 on reserviläisiä.  

´