Yleistiedoksianto - Panssariprikaatin päätös 22.04.2024
Puolustusvoimilla on oikeus tilapäisesti käyttää muita kuin pysyvässä käytössään olevia kiinteistöjä, jos se on sotilaallisen toiminnan kannalta välttämätöntä. Puolustusvoimat ei kuitenkaan saa aiheuttaa tarpeetonta haittaa tai vahinkoa omaisuudelle.
Panssariprikaati on tehnyt puolustusvoimista annetun lain
(22.12.2009/1617) 14 §:n perusteella päätöksen kiinteistöjen tilapäisestä
käyttämisestä puolustusvoimien sotilaalliseen harjoitustoimintaan.
Panssariprikaatin johtama kansainvälinen ARROW24 -harjoitus ulottuu
päätöksen liitteessä 1 mainituille puolustusvoimien ulkopuolisten tahojen omistamille kiinteistöille. Harjoitusjoukko liikkuu Karvia Kankaanpää Jämijärvi alueella 28.4. – 4.5.2024.
Kyseinen harjoitus ei ole toteutettavissa sen laadun perusteella pelkästään puolustusvoimien pysyvässä käytössä olevilla alueilla. Edellä mainitulla perusteella puolustusvoimilla on välttämätön tarve käyttää tilapäisesti sotilaalliseen harjoitustoimintaan muita kuin pysyvässä käytössään olevia kiinteistöjä.
Puolustusvoimilla ei ole kuitenkaan oikeutta käyttää rakennuksia, niihin
liittyviä piha- ja puutarha-alueita, korjaamattomia viljelysmaita eikä
maa- ja metsätaloudellisia koekenttiä.
Kiinteistön käyttämisestä aiheutuneesta vahingosta suoritetaan kiinteistön omistajalle tai haltijalle käyvän hinnan mukainen korvaus. Vahingon
ilmetessä pyydetään ottamaan yhteyttä jäljempänä mainittuun Panssariprikaatin yhteyshenkilöön vahingon laadun ja määrän toteamiseksi.
Harjoituksen jälkeen todettujen vahinkojen osalta pyydetään ottamaan
yhteyttä Panssariprikaatin esikuntaan.
Asiaa Panssariprikaatissa hoitaa kapteeni Petteri Rankinen (0299 800,
vaihde).
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Tähän päätökseen tyytymätön voi vaatia kirjallisesti oikaisua. Oikaisuvaatimusohjeet
ovat liitteessä 2.
Liitteenä 3 on hallintolain (6.6.2003/434) mukainen yleistiedoksianto
puolustusvoimien verkkosivulla julkaisemista varten.
Apulaiskomentaja
Eversti Petri Toivonen
Osastoupseeri
Kapteeni Petteri Rankinen
Liite 2 Oikaisuvaatimusohjeet MU8827
Liite 3 Päätöksen yleistiedoksianto MU8827