
Sotilasliikunta
Tutustu Puolustusvoimien liikuntakoulutukseen ja kilpailutoimintaan.
Sivusto on tarkoitettu ennen kaikkea asevelvollisille ja Puolustusvoimien henkilökunnalle, mutta tietoa ja materiaalia löytyy myös liikunnasta kiinnostuneille kansalaisille, liikunnanopettajille ja -ohjaajille, valmentajille sekä eri oppilaitosten opiskelijoille.
Liikuntasivujen materiaali on vapaasti käytettävissä ei-kaupallisiin tarkoituksiin. Lähde, Puolustusvoimien liikuntasivut ja verkko-osoite, on oltava näkyvissä.
Sotilasliikunnan tutkimus- ja kehittämistoimintaan liittyvä sisältö kootaan vastaisuudessa Puolustusvoimien Tutkimus-sivulle.
Puolustusvoimat liikuttaa asevelvollisia
Puolustusvoimat tarjoaa asevelvollisille mahdollisuuden luoda oma henkilökohtainen kunto-ohjelma MarsMars -palvelussa. Kolmen kuukauden kuntokuuria noudattamalla tuleva alokas saa hyvät fyysiset lähtökohdat varusmiespalveluksen onnistuneeseen suorittamiseen.
Varusmiespalveluksen aikana fyysisen koulutuksen osuus on suuri koulutukseen käytettävästä ajasta. Tavoitteena onkin, että varusmiehet löytäisivät liikuntakoulutuksen avulla tarvittavat keinot ylläpitää liikunnallista elämäntapaa koko asevelvollisuuden ajan aina reservistä poistumiseen saakka.
Puolustusvoimien ammattisotilaat on lakisääteisesti velvoitettu pitämään huolta työ- ja toimintakyvystään. Toimintakykyä ylläpitävä ja kehittävä toimintakulttuuri edesauttaa liikunnallisuutta yhteiskunnassa myös poikkeusoloja ajatellen.
Seuraa Puolustusvoimien sotilasliikuntaa sosiaalisessa mediassa aihetunnisteilla #sotilasliikunta ja #marsmars.
Ajankohtaista
Vuoden 2025 Oltermannin hiihto järjestetään Etelä-Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan alueella
Huimaa menestystä niittänyt Compak sporting -ampuja Oliver Ojansuu on vuoden varusmiesurheilija
Arvi Savolaisesta vuoden 2024 sotilasurheilija ja Oliver Ojansuusta vuoden 2024 varusmiesurheilija
Urheilukouluun valittiin yhteensä 116 urheilijaa 22 eri lajiryhmästä

MarsMars kuntoilemaan
MarsMars
Tee kuntotesti ja aloita johdonmukainen harjoittelu kohti parempaa kuntoa. Ammattilaiset ovat laatineet sinulle ohjelmia ja muun muassa harjoitusvideoita.
MarsMars.fi
Tutustu ja lataa sovellus
MarsMars
MarsMars-sovellus on ladattavissa marsmars.fi -sivuilta Android- ja iPhone -puhelimiin. MarsMars.fi sivulta pääset suoraan sovelluskauppoihin. Ohjelma on sinulle ilmainen.
MarsMars.fi
Kilpailut
Suomen Sotilasurheiluliitto
Sotilasurheiluliiton kilpailutoiminta täydentää puolustusvoimien virallisia kilpailuja henkilöstölle ja varusmiehille.
Sotilasurheilu.fi -sivuille