Kenttärovasti Vesa Aurénin kenttähartaus itsenäisyyspäivän paraatissa Mikkelissä 6.12.2018
"Sotilaallakin pitää olla jotain, johon uskoa"
Aloitan kenttähartauden kotiutuvan varusmiehen sanoilla. Jokaisen ihmisen elämässä pitää olla mieli ja tarkoitus, - jotain, johon uskoa. Tapasin eläkkeelle jääneen miehen, joka pitkän, upean elämäntyön tehtyään koki elämänsä kovin tarkoituksettomaksi. Elämän tyhjyyttä tunsi myös työtön, joka totesi, kuinka hän ei koe itseänsä merkitykselliseksi toisten joukossa. - Mistä elämälle mieli ja tarkoitus?
Psalmintekijä kehottaa: "Maan kaikki kansat, tunnustakaa Herra!" ja jatkaa: "Minä saan avun Herralta, Häneltä, joka on luonut taivaan ja maan." Jos oli maa aikojen alussa, ilman Jumalan tekoja, pimeä, tyhjä ja autio, samoin me ihmiset ilman Jumalaa olemme vaarassa jäädä pimeään ja tyhjyyteen. Kestävät ja koetellut vastaukset elämän tarkoitukseen löydämme Raamatusta, elämän matkaoppaasta. Yksi mainio ohje on tässä: Niin pysyvät nyt nämä kolme; usko, toivo ja rakkaus.
Ensin jotain uskosta. Usko on Jumalan edessä olemista. Siinä meitä on vain yhdenlaisia ihmisiä; kelvottomia, mahdottomia. Tässä on uskon salaisuus. Sovinto Jumalan kanssa ja kelpaavuus hänelle eivät synny minun tekemisistäni, vaan siitä, että Hän on jo rakentanut sillan meihin päin, sovittanut Kristuksessa meidät ja syntimme. Usko on Jumalan hyvyyden ja armon varassa olemista ja elämistä. Tässä on elämän tarkoitus, mikä ei ole sidoksissa ihmisen tekemisiin eikä työn tuloksiin. - "Sotilaallakin pitää olla jotain, johon uskoa."
Sitten jotain toivosta. Kesällä kotiutuneet odottivat elämältä suuria: "Uusia haasteita, seikkailuja, töitä, vapautta, ystäviä, perheen perustamista, elämäni naisen löytämistä." Unelmia pitää olla. Myös palveluskokemukset rohkaisivat: "Kaikesta selviää, kun jaksaa yrittää." Usko tulevaan ja kokemus osallisuudesta luovat toivoa. Tätä on kristillinen toivo: Tämän maailman ja myös minun koko tulevaisuuteni on Jumalan käsissä. Hän lupaa: "Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon." Kristityn kutsumus on toimia tämän isänmaan parhaaksi, mutta muistaa, että ihminen on tarkoitettu myös taivaalliseen isänmaahan. Jumalan kansaa odottaa koti taivaassa. Profeetan näky perille päässeistä on, että "kansa, joka siellä asuu, on saanut syntinsä anteeksi". Sovinto ja anteeksiantamus ovat totta perillä, mutta myös eväitä matkalle. Sovinto pitää tehdä kerta toisensa jälkeen kotona, kasarmilla tai työpaikalla. Anteeksiantamus korjaa rikki mennyttä elämää ja eheyttää särkyneitä sydämiä.
Lopuksi sanat rakkaudesta. Usko ja rakkaus kuuluvat yhteen. Usko katsoo kohti Jumalaa, rakkaudessa me käännymme toisiamme kohti. Isänmaanrakkaus on sama kuin lähimmäisenrakkaus. Jumalan varjeluskin toteutuu välillä meidän ihmisten käsien kautta. Elämän syvä merkitys syntyy toisten auttamisesta. Monet suomalaiset olemme kasvaneet ajatteluun, jonka mukaan meidän vanhempien ja isovanhempien pitää elää niin, että elämä tuleville sukupolville olisi helpompaa. Kokemus tästä synnyttää iloa ja suurta kiitollisuutta. Kolmen pienen lapsen vanhempi totesi: "Elämän merkitys löytyy kohtaamisesta, perheessä elämisestä, toistemme rakastamisesta, - suurin merkitys löytyy siitä, että olemme toisiimme sitoutuneita." Kunpa nuoret perheet saisivat riittävästi tukea jaksamiseen, vanhemmuuteen ja parisuhteen hyvinvointiin, että perhe kestäisi kaiken arjen keskellä. - Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.
Rukoilkaamme Hyvä Jumala, taivaallinen Isä, kiitämme sinua meille rakkaasta Isänmaasta, Suomesta, jossa saamme asua ja elää. Kiitos menneistä sukupolvista, jotka ennen meitä ovat työllään rakentaneet tätä maata. Auta meitä pitämään mielessä, kuinka sinä olet kutsunut meidät palvelemaan lähimmäistämme. Ja vie meidät kerran perille taivaalliseen isänmaahan. Aamen.
Isänmaan virsi 577: 1 ja 2 säkeistö
