Hyppää sisältöön

Puolustusvoimat osallistuu Night Hawk 2018 -harjoitukseen Tanskassa

Utin jääkärirykmentti
Julkaisuajankohta 5.9.2018 10.41
Tiedote

Night Hawk 2018 on Tanskassa järjestettävä erikoisjoukkoharjoitus, johon osallistuu henkilöstöä Utin jääkärirykmentistä ja Rannikkoprikaatista. Suomalaiset osallistuvat harjoitukseen 17. - 27. syyskuuta.

Suomalaisosaston vahvuus on noin 70 henkilöä ja sen pääkalustona ovat kolme maavoimien NH90-kuljetushelikopteria, yksi MD500-kevythelikopteri sekä merivoimien RHIB- ja Zodiac-veneet.

Suomalainen lento-osasto tukee monikansallisten erikoisjoukkojen harjoittelua harjaantuen samalla merellisessä ja kaupunkiympäristössä tapahtuviin erikoisjoukko-operaatioihin sekä tehtäväsuunnitteluun kansainvälisessä toimintakehyksessä. Merivoimien taistelusukeltaja- ja erikoisveneryhmät osallistuvat harjoituksen merellisiin operaatioihin.

Night Hawk 2018 -harjoitukseen osallistuu noin 1800 henkilöä yhteensä 10 maasta. Suomalaiset ovat osallistuneet harjoitukseen aiemmin vuosina 2009, 2011 ja 2016.

´