Hyppää sisältöön

EUTM Somalia -operaation ajankohtaiskatsaus

Maavoimat
Julkaisuajankohta 1.8.2022 12.39
Uutinen
Suomalainen rauhanturvaaja EUTM Somalia -operaatiossa. Taustalla lentokone.

Suomi on osallistunut European Union Training Mission in Somalia (EUTM-S) – operaatioon sen perustamisesta, vuodesta 2010 alkaen.

Reilussa kymmenessä vuodessa Suomen kontingentin henkilöstömäärä on pysynyt suuruusluokaltaan samana, vaikka tehtävät ja suomalaisen vastuut ovat vaihdelleet. Nykyään Somalian pääkaupungissa Mogadishussa palvelee yhteensä 12 suomalaista upseeria ja aliupseeria. Operaatioon osallistuvat sotilaat ovat sekä reserviläisiä että ammattisotilaita. Monikansallinen operaatio on tällä hetkellä italialaisten johdossa. 

Operaation tavoitteena on luoda Somalian asevoimille riittävät edellytykset huolehtia maan turvallisuudesta itsenäisesti koulutuksen ja neuvonannon avulla. Mogadishussa suomalaiset ovat mukana operaation ytimessä, eli kouluttaja- sekä neuvonantotehtävissä. Esikunnassa työskentelevät suomalaiset kantavat myös suuren vastuun, jotta koulutus- ja neuvonantotehtäviä voidaan toteuttaa turvallisesti ja komentajan tahdon mukaisesti. 

Mogadishun turvallisuusympäristö on säilynyt epävakaana ja arvaamattomana aiempien vuosien tapaan. Suurimpina haasteina turvallisuudelle on kuluneen rotaation aikana ollut terroristijärjestö Al-Shabaab, haastavat sääolosuhteet sekä Covid-19 pandemia. Somalian heikon hallinnon haasteet vaikuttavat myös Somalian omien asevoimien kykyjen rakentamiseen.

Suomalaiset kouluttajat hyödyntävät Suomesta ja aiemmista kansainvälisistä tehtävistä saamaansa kokemusta koulutuksen suunnittelussa ja toteuttamisessa. Koulutusta annetaan pääsääntöisesti koulutustukikohdassa, joka sijaitsee Mogadishussa, lyhyen matkan päässä operaation tukikohdasta. Koulutettavat joukot ovat Somalian asevoimien henkilöstöä ja heidän kokemuksensa ja asema Somalian asevoimissa vaihtelee miehistöstä korkea-arvoisiin upseereihin. Koulutustukikohta tarjoaa kouluttajille hyvät tilat ja mahdollisuudet suunnitella ja toteuttaa ajoittain hyvin erilaisiakin kursseja asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Laajan kurssitarjonnan ja asevoimien eri osista koostuvien kurssilaisten vuoksi annettu koulutus vaikuttaa Somalian asevoimien kykyyn laajasti Somalian eri osissa.

Oppitunnilla Somaliassa.

Neuvonantotoimintaa toteuttavien suomalaisten mentorien työnkuvaan kuuluu Somalian asevoimien päällystön neuvonanto ja tukeminen. Lisäksi suomalaiset mentorit ohjaavat tarjottavaa koulutusta Somalian asevoimien tarpeiden mukaisiksi. Neuvonantotoimintaa toteutetaan operaatiossa pääosin tapaamalla Somalian asevoimien päällystöä ja keskustelemalla, millaisista koulutuksista paikalliset asevoimat hyötyvät eniten, sekä mikä on Somalian asevoimien kyky vastaanottaa erilaista koulutusta. Somalian asevoimien tarpeen ja operaation koulutustoiminnan yhteensovittamisen lisäksi mentorit tarjoavat neuvoja paikallisten asevoimien oman koulutusjärjestelmän ja pääesikunnan kehittämiseksi sekä tukevat päällystöä pidemmän aikavälin suunnittelussa.

Operaation esikunnassa työskentelevät suomalaiset tekevät työtä operaation turvallisen ja tehokkaan toiminnan mahdollistamiseksi. Esikunnassa suomalaisia työskentelee tiedustelun-, operatiivisen- ja huollon toimialoilla.

Vaikka Suomen kontingentti on operaation henkilömäärään nähden pieni, suomalaisia on tärkeissä rooleissa lähes jokaisella operaation osa-alueella, ja suomalaisten tekemä työ on operaation tavoitteiden kannalta erittäin arvokasta.

´