Hyppää sisältöön

Maanpuolustus kuuluu kaikille

Viestintäosasto
Julkaisuajankohta 28.6.2021 10.00
Tiedote

”Puolustusvoimat on aina ollut monimuotoinen yhteisö”, muistuttaa Puolustusvoimien henkilöstöpäällikkö, kenraalimajuri Vesa Virtanen viimeisimmässä Puolustusvoimien blogikirjoituksessa.

Monimuotoisuuden tunnistamisesta järjestettiin kampanja Puolustusvoimissa jo yli kymmenen vuotta sitten teemalla: "eri tausta, sama tahti" ja aihe on Virtasen mukaan ajankohtainen edelleen.

Virtanen nostaa kirjoituksessaan esille sen, että aseellisissa konflikteissa yhdenvertaisuus ja kansalaisoikeudet ovat usein ensimmäisiä arvoja, joita loukataan. Tätä todellisuutta katsoessa on entistä tärkeämpää, että Puolustusvoimat on sitoutunut tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseen. Erityisesti demokratian, sananvapauden ja monimuotoisuuden puolustaminen on tärkeää. Virtasen mukaan voimme olla aidosti ylpeitä siitä, että Suomi on rakennettu erilaisille ihmisille vapaaksi ja turvalliseksi maaksi: ”parhaillaan käynnissä oleva Pride-viikko on osoitus siitä, että voimme rakentaa Suomea yhdessä tasavertaisina kaikkien kanssa”.

Puolustusvoimissa on jo pitkään tehty työtä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi, mutta työtä on vielä jäljellä. Käytännössä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen tapahtuu esimiestyön, koulutuksen, viestinnän sekä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnittelun avulla. Hallintoyksiköissä mietitään paikallisesti, millaisia epäkohtia tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioissa on, ja miten näihin epäkohtiin voidaan puuttua.

Virtasen mukaan myös tulevaisuudessa on tärkeää, että Puolustusvoimat on olemassa jokaiselle suomalaiselle: ”tahdomme toiminnallamme vahvistaa osana suomalaista yhteiskuntaa puolustuskyvyn ohella myös monia myönteisiä yhteiskunnallisia vaikutuksia. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden arvojen edistäminen vahvistaa myös kansalaisten luottamusta Puolustusvoimiin ja palvelee sotilaallisen maanpuolustuksen ja maamme turvallisuuden tavoitteita. Maanpuolustus kuuluu kaikille”.

Kenraalimajuri Vesa Virtasen blogikirjoitus luettavissa tästä

Lisätietoa tasa-arvotutkimuksista löytyy seuraavista linkeistä:
•    Varusmiesten vuoden 2017 tasa-arvotutkimus
•    Palkatun henkilöstön tasa-arvotutkimus (2019)

´