Hyppää sisältöön

Kenraali Lindberg: Selonteko ohjaa puolustuksen kehittämistä

Pääesikunta
Julkaisuajankohta 23.1.2017 8.30
Tiedote

Puolustusselonteon merkitys on olennainen puolustuksen kehittämisen ohjaamiseksi, totesi puolustusvoimain komentaja kenraali Jarmo Lindberg puheessaan 220. Valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa 23. tammikuuta.

Ensi kertaa erillisenä laadittavan valtioneuvoston puolustusselonteon valmistelut ovat loppusuoralla ennen selonteon luovuttamista eduskunnan käsiteltäväksi tämän kevään aikana. Valtioneuvoston selontekojen tarpeellisuus on puolustuksen näkökulmasta kiistaton. Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko on kehikko, joka asemoi puolustuksemme kehittämistä poliittisella tasolla, Lindberg tiivisti.

Puolustusselonteossa kuvataan sitä, mitä muuttunut ympäristö vaatii puolustukseltamme. Puolustusvoimat tarvitsevat niin moderniin teknologiaan perustuvia kärkikykyjä kuin laajaa reserviä. Kärkikyvyt, laaja reservi ja valmius edellyttävät ja täydentävät toisiaan, komentaja totesi.

Yleinen asevelvollisuus on maanpuolustuksemme vahva perusta. Koulutus on yksi tärkeimmistä puolustusvoimien normaaliajan toiminnoista. Valmius otetaan joukkotuotannossa ja henkilökunnan koulutuksessa huomioon aiempaa enemmän. Puolustusvoimien pyrkimyksenä on kehittyvänä organisaationa entisestään parantaa sodan ajan joukkojemme kyvykkyyttä tehostamalla koulutusta, hyödyntämällä digitalisaatiota sekä parantamalla yhteydenpitoa reserviläisten kanssa, komentaja summasi.

Puolustusvoimain komentajan puhe kokonaisuudessaan

´