Hyppää sisältöön

Kenraali Lindberg: Kansalliset lähtökohdat puolustusyhteistyön perusta

Pääesikunta
Julkaisuajankohta 10.9.2018 8.40
Tiedote

Puolustusyhteistyömme perustuu aina omiin kansallisiin lähtökohtiimme. Sen tavoitteena on Puolustusvoimien yhteistoimintakyvyn kehittäminen valittujen kumppanien kanssa, totesi puolustusvoimain komentaja, kenraali Jarmo Lindberg tervehdyksessään 226. Valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaisissa Helsingissä

Suomen kansainvälinen puolustusyhteistyö on kehittynyt tällä vuosikymmenellä useilla kahden- ja monenkeskisillä foorumeilla. Suomi on tehnyt jo pitkään puolustusyhteistyötä Naton, EU:n ja muiden Pohjoismaiden kanssa. Myös kahdenväliseen puolustusyhteistyöhön on panostettu.

Niin ikään uusia yhteistyömuotoja on noussut esiin. Sellaisia ovat puolustusyhteistyöjärjestelyt, joissa yksittäisen eurooppalaisen valtion johdolla on muodostettu halukkaiden valtioiden ryhmä esimerkiksi kehittämään sotilaallisia suorituskykyjä, muodostamaan operaatioihin kykeneviä joukkoja tai parantamaan ennakointikykyä tiedonvaihdolla. Suomi on liittynyt tai ilmaissut halunsa liittyä kolmeen tällaiseen yhteistyöryhmään.

Kesäkuussa 2017 Suomi allekirjoitti aiesopimuksen Saksan kanssa osallistumisesta Saksan johtamaan ja yhteensä  kahdenkymmenen maan muodostamaan kehysvaltio- eli FNC-ryhmän toimintaan. Suomi liittyi myös kesällä 2017 Ison-Britannian johtamaan Joint Expeditionary Forces- eli JEF-joukkoon. Suomi ilmaisi myös kiinnostuksena liittyä Ranskan interventio- eli EII-aloitteeseen Ranskan presidentin Emmanuel Macronin elokuussa tapahtuneen vierailun yhteydessä. Suomi ei ole kuitenkaan toistaiseksi allekirjoittanut liittymisen vahvistavaa aiejulistusta.

Suomen osallistumisesta operaatioihin tai vastaaviin toimiin linjataan ja päätetään erikseen kansallisen tilanteenarvioinnin pohjalta ja lainsäädännön mukaisesti. Eri foorumeilla tapahtuvan puolustusyhteistyön tiivistämisen rinnalla on luonnollisesti jatkettava kansallisen puolustuksen ylläpitämistä ja kehittämistä. Nyt tehtävä puolustusyhteistyö ei korvaa kansallisia sotilaallisia suorituskykyjä, tiivisti Lindberg.

Puolustusvoimain komentajan tervehdys kokonaisuudessaan

´