Hyppää sisältöön

Kysymyksiä ja vastauksia lennokkitapauksista 

Ukrainan lennokki-iskut Venäjälle ovat jatkuneet viime kuukausina voimakkaina. Yksittäisiä lennokkeja on harhautunut myös Suomeen. Tilanne liittyy laajempaan turvallisuusympäristön muutokseen, jonka taustalla on Venäjän vuonna 2022 aloittama hyökkäyssota Ukrainaan. Ukrainan toteuttamat iskut ovat osa tätä kokonaisuutta, eivät erillinen ilmiö. 

Sotilaallinen aktiviteetti on lisääntynyt Suomen lähialueilla viime kesästä lähtien, ja Puolustusvoimat on tehostanut valmiutta asteittain. Ilmapuolustuksen valmiutta on edelleen tehostettu lennokkitapausten myötä. Ilmavoimien päivystyshävittäjien rinnalle on otettu käyttöön Merivoimien ja Maavoimien kalustoa sekä henkilöstöä, ja suostumuksensa antaneita reserviläisiä on kutsuttu kertausharjoituksiin. Väliaikaisia ilmatilan ja merialueiden käytön rajoituksia on perustettu varotoimenpiteenä.

Puolustusvoimat seuraa tilannetta ympäri vuorokauden. Toistaiseksi ei ole näköpiirissä, että iskut olisivat loppumassa. On ymmärrettävää, että tällaiset tapahtumat Suomen lähialueilla voivat herättää huolta. Suomeen ei kuitenkaan kohdistu tällä hetkellä suoraa sotilaallista uhkaa. Tärkeintä on pysyä rauhallisena, suhtautua tapahtumiin maltillisesti ja toimia viranomaisten antamien ohjeiden mukaan.

Tämä sivu vastaa yleisimpiin kysymyksiin lennokkitapauksiin liittyen. Sivua päivitetään.

Lisätietoa

Kysymykset ja vastaukset 

Toimintaohjeita kansalaisille