Hyppää sisältöön

Kansainvälistä yhteistoimintaa Suomen ilmatilassa

Puolustusvoimat
Julkaisuajankohta 23.3.2023 11.12
Tiedote

Puolustusvoimat toteuttaa keskeisten kansainvälisten kumppanimaiden kanssa valvontalentoja Suomen ilmatilassa. Ensimmäinen lento toteutetaan yhteistoiminnassa yhdysvaltalaisten kanssa torstaina 23.3.2023.

Suomen sotilaallisessa turvallisuustilanteessa tai -ympäristössä ei lähiaikoina ole tapahtunut muutoksia, vaan kumppanimaiden kanssa toteutettava lentotoiminta on suunnitelmallista sekä osa normaalia kahden- ja monenvälistä yhteistyötä. Lennot kehittävät Puolustusvoimien kansainvälistä yhteensopivuutta, parantavat yhteistä tilannetietoisuutta ja vahvistavat kansallista puolustusta. Lennot ovat osoitus molemminpuolisesta sitoutumisesta puolustusyhteistyön kehittämiseen.

Lentojen yksityiskohtia ei operaatioturvallisuussyistä voida kertoa.

Lentoja tullaan suorittamaan Suomen ilmatilassa tulevaisuudessakin ja lentoja tullaan tekemään erityyppisillä ilma-aluksilla, niin miehittämättömillä kuin miehitetyilläkin. Lennot suoritetaan kansallisessa ohjauksessa ja valvonnassa, Suomen kansallisen lainsäädännön ja määräysten mukaisesti. 

´