Hyppää sisältöön

MILjazz 2025: Jyväskylä

Maanantai 2.6.2025 klo 18.00

MILjazz 2025: Jyväskylä

Puolustusvoimien MILjazz -kiertue saapuu tänä kesänä entistä kansainvälisemmällä kokoonpanolla varustettuna! Yhteensä 11 paikkakunnalla järjestettävä hyvän mielen ulkoilmatapahtuma käynnistyy 30. toukokuuta tarjoten jokaiselle jotakin, aina bluesista poppiin ja rockista souliin.

Kiertueen aikana musiikki soi iltakuuden ja iltakymmenen välillä. Kaikissa kaupungeissa lavalle nousee Ilmavoimien Big Band, joka viihdyttää MILjazz -yleisöä solistinaan säkenöivä Iina Salin. Lisäksi jokaisella paikkakunnalla esiintyy alueellisen sotilassoittokunnan kokoonpano, jonka lisäksi useimmissa kaupungeissa lavalle nousee myös Puolustusvoimien varusmiessoittokunta. Kiertueen kattausta entisestään monipuolistavat Saksan maavoimien Die Big Band der Bundeswehr, joka esiintyy Lappeenrannassa, Kouvolassa ja Lahdessa sekä kansainvälisistä soittajista koostuva NATO Jazz Orchestra, joka ilhaduttaa yleisöä Oulussa.

Musiikin lisäksi tapahtumissa on mahdollisuus tutustua varusmiespalvelukseen ja naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen. Joukko-osastojen järjestämissä kalustonäyttelyissä esillä on Puolustusvoimien nykyaikaista kalustoa.

Tänä vuonna kiertue jakautuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa on käynnissä toukokuun lopusta juhannukseen saakka ja jälkimmäinen sijoittuu elokuun alkuun. Kahden ensimmäisen pysähdyksen jälkeen MILjazz 2025 -kiertue jatkaa 4. kesäkuuta Kuopioon, jossa tapahtuma on osana monipuolista Puolustusvoimain lippujuhlan päivän ohjelmaa.

Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy. Lämpimästi tervetuloa!

Kiertueajat ja paikkakunnat 

  • pe 30.5. Hämeenlinna
  • ma 2.6. Jyväskylä
  • ke 4.6. Kuopio
  • pe 6.6. Mikkeli
  • ma 9.6. Lappeenranta
  • ke 11.6. Kouvola
  • pe 13.6. Lahti
  • ma 16.6. Turku
  • la 2.8. Rovaniemi
  • ma 4.8. Oulu
  • ke 6.8. Kokkola