Yhteiskunnan koronatartuntojen määrän nousu heijastuu myös Puolustusvoimiin
Puolustusvoimat on osa yhteiskuntaa ja Puolustusvoimien epidemiatilanne on altis muualla yhteiskunnassa tapahtuville vaihteluille. Yhteiskunnan koronatartuntamäärien nousu näkyy myös Puolustusvoimissa.
Puolustusvoimat turvaa kaikissa tilanteissa alueellisen koskemattomuuden ja sen valvonnan sekä operatiivisen valmiuden. Lisäksi teemme kaikki tarvittavat toimenpiteet koulutusedellytyksien sekä henkilökunnan ja asevelvollisten terveysturvallisuuden varmistamiseksi.
Vuoden 2022 alusta alkaen Puolustusvoimissa on todettu 757 varmistettua koronavirustartuntaa. Kokonaisluvusta 623 on varusmiehiä ja 134 henkilökuntaan kuuluvia.
Marraskuussa aloitettu rajoitusten vaiheittainen purkaminen keskeytettiin joulukuussa ja koronatartuntojen määrän nousun johdosta koronarajoitteita lisätään tarpeen mukaan. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi varusmiesten vmp-jaksojen (vapaa muusta palveluksesta) perumista, siirtämistä myöhemmäksi ja/tai pidentämistä aiemmin ilmoitetusta. Pitkiin palvelusjaksoihin suunnitellaan toimintakykyä ylläpitävää koulutusta ja vapaa-ajan toimintaa. Palveluksen kokonaiskesto on ennallaan - alkamis- ja loppumisaikaan ei ole suunnitteilla muutosta.
Varusmiehet on jaettu osastoihin ja niihin kuuluvat varusmiehet eivät ole varuskuntien sisällä keskenään tekemisissä. Koronasuojaustoimenpiteet toteutetaan paikallisten tehtävien, resurssien ja vaatimusten mukaisesti, josta johtuen joukko-osastojen (varuskuntien) välillä esiintyy erilaisia toteutustapoja. Koulutuksen tavoitteita tarkennetaan paikallisen tilanteen mukaan keskeisiin asioihin.
Puolustusvoimien lääkintähuolto rokottaa Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen palkatun henkilöstön ja varusmiehet. Puolustusvoimat pitää rokotteiden ottamista tässä tilanteessä erittäin tärkeänä.
Puolustusvoimat on valmiina tukemaan muuta yhteiskuntaa antamalla virka-apua käytössä olevien resurssien ja lainsäädännön puitteissa. Arvioimme aina jokaisen virka-apupyynnön tapauskohtaisesti. Arvioinnissa otetaan huomioon kulloisenkin tilanteen ja käytettävissä olevien resurssien lisäksi, että virka-avun antaminen ei vaaranna Puolustusvoimien päätehtävän toteuttamista, eikä henkilökunnan ja asevelvollisten terveysturvallisuutta.
Ajantasaisen ja säännöllisesti päivitettävän Puolustusvoimien koronatilanteen näet Puolustusvoimien verkkosivuilta osoitteesta https://puolustusvoimat.fi/koronavirustilanne