Hyppää sisältöön

Suomen johtamisjärjestelmäorganisaatio mahdollisti Bold Quest -tapahtuman toteuttamisen

Pääesikunta
Julkaisuajankohta 16.5.2019 15.49
Tiedote

Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskuksen johdossa toimiva Suomen johtamisjärjestelmäorganisaatio, Combined Joint C4 Task Force, on mahdollistanut Bold Quest 19.1 -tapahtuman toteuttamisen ja tarjonnut tarvittavan tuen testaustoiminnalle yhdessä muiden osallistujamaiden kanssa. Johtamisjärjestelmäalan asiantuntijat ovat kohdanneet uudenlaisia haasteita ja saaneet mahdollisuuden kehittää osaamistaan.

Bold Quest 19.1. johtamisjärjestelmäorganisaatio, Combined Joint C4 Task Force, on rakentanut tapahtuman johtamispaikkojen eli Sodankylän, Rissalan ja Riihimäen infrastuktuurin ja fasiliteetit. Rakentaminen tapahtui yhteistoiminnassa kohdepaikkojen joukko-osastojen toteuttaman isäntämaatuen kanssa. Kokonaisuudessaan lukuina kuvattuna rakennustyöt ja tukitehtävät koskettavat 14:ää eri maata ja 2200 käyttäjää. Johtamisjärjestelmän tukitehtävän laajuutta kuvaa se, että kolmen viikon rakentamisvaiheen aikana johtamispaikoille on toteutettu johtamistilat sekä asennettu 350 työasemaa, 250 IP puhelinta ja noin 200 verkkolaitetta ja rakennettu 35 kilometrin verran kenttäkuituyhteyksiä.

Kokonaisuuden mahdollistamiseksi Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskus on rakentanut valtakunnan alueella noin kymmeneen kohteeseen ulottuvan salatun kytkentä- ja liityntäverkon.  Verkon perustana on Suomen Turvallisuusverkko Oy:n runkoverkon yhteydet ja siihen on liitetty myös tapahtuman ulkomailla toimivat osastot.

Yhtenä tavoitteena tapahtumassa on testata johtamisjärjestelmien teknistä yhteensopivuutta. Tapahtumaa varten rakennetut yhteydet ja järjestelmät testattiin kaksivaiheisesti. Ensimmäisessä vaiheessa monikansallisesti tuotettujen palvelujen toimivuus testattiin teknisesti eri kansallisuuksien ympäristöjen välillä. Monikansallisesti tuotettuja ja käytettäviä palveluita ovat esimerkiksi sähköposti, videoneuvottelupalvelut sekä tietojen ja tiedostojen jako. Toisessa vaiheessa testaukseen liitettiin mukaan palvelujen käyttäjät sekä käytettävät tiedustelu-, valvonta- ja tulenkäyttöjärjestelmät.

Bold Quest 19.1. -tapahtuman osana on kehitetty myös kansallista kyberpuolustuksen suorituskykyä. Puolustusvoimien palkatusta henkilökunnasta ja reserviläisistä kootun kyberyksikön tehtävänä on ollut valvoa tapahtumaan toteutettua operaatioverkkoa (BQ Mission Network) ja sen turvallisuutta.

Bold Quest tarjosi uusia haasteita alan asiantuntijoille

Harjoitukseen osallistuneet johtamisjärjestelmäalan asiantuntijat ovat saaneet paljon uutta oppia tai syventäneet olemassa olevaa osaamistaan.

Henri Takkinen on toiminut harjoituksessa tietoverkkoasiantuntijana. Hänen tehtäviinsä on kuulunut esimerkiksi kuitu- ja kuparikaapeliyhteyksien rakentamista, laitteiden, palvelimien ohjelmistojen ja käyttöjärjestelmien asentamista sekä eri osa-alueiden toimintojen testaamista.

Oppimisen mielessä Takkisen mielestä hienointa on ollut mahdollisuus perehtyä kokonaisvaltaisesti palvelujen tuottamiseen.

"Mielestäni on erittäin hyödyllistä ymmärtää kokonaisvaltaisesti, mitä kaikkea vaaditaan palvelun tuottamiseen käyttäjälle tietoturvallisella tavalla. Uskon, että harjoituksen tarjoama osaamisen kehittyminen tulee auttamaan ja nopeuttamaan esimerkiksi erilaisten vikatilanteiden selvittämistä normaalissa päivätyössäni", Takkinen kertoo.

Audio ja videopalveluista vastaava Jani Sinimaa on ryhmänsä kanssa suunnitellut, koordinoinut ja ohjeistanut puhepalveluiden käyttöönottoa harjoituksessa.

"Harjoituksen parasta antia on ollut verkostoituminen ja "rakennamme tämän yhdessä"-henki.

Kentällä tapahtuvaa työtä on pyritty helpottamaan ja nopeuttamaan toteuttamalla mahdollisimman tarkkoja ohjeistuksia.  Aikatauluun nähden tämä on ollut toisinaan haastavaa, koska operoitavat järjestelmät ovat uusia kaikille osapuolille", Sinimaa kertoo.

Lisätietoja tapahtumasta

´