Hyppää sisältöön

Puolustusvoimien laillisuusvalvontakanava otetaan käyttöön valtakunnallisesti

Pääesikunta
Julkaisuajankohta 4.10.2021 9.55
Tiedote

Koko Puolustusvoimissa otetaan käyttöön laillisuusvalvontakanava 4.10.2021. Kanavan kautta henkilökunta voi tuoda esiin mahdolliset laillisuusongelmat. Euroopan unionin oikeus edellyttää jäsenvaltiolta ilmoituskanavan käyttöönottoa 17.12.2021 mennessä.

Laillisuusvalvontakanava on Puolustusvoimien henkilökunnan sisäinen ilmoituskanava. Sen kautta on mahdollista ilmoittaa mahdollista havaituista laillisuusongelmista tai lainvastaisista käytänteistä Pääesikunnan laillisuusvalvonnalle sähköisesti Puolustusvoimien intranetissä.

Puolustusvoimien oma laillisuusvalvontakanava oli kokeilukäytössä viidessä hallintoyksikössä 15.9.2020–15.3.2021. Kokeilun valmisteluvaiheessa oli tunnistettu eräitä riskejä ja huolia liittyen kanavan käyttöön, mutta kokeiluvaiheessa ei tullut esiin tilanteita, joissa riskien voisi katsoa toteutuneen.

Laillisuusvalvontakanavan on tarkoitus olla henkilökunnalle yksinkertainen väylä mahdollisten laillisuusongelmien tai lainvastaisten käytänteiden esiin tuomiseen riittävän aikaisessa vaiheessa tilanteissa, joissa he muutoin saattaisivat kokea esille noston hankalaksi. Tätä kautta laillisuusvalvontakanava tukee luottamuksen ja hyvän hallinnon kulttuurin edistämistä Puolustusvoimissa.

Euroopan unionin oikeus edellyttää kaikilta jäsenvaltioilta, että yksityisen ja julkisen sektorin oikeushenkilöt ottavat käyttöön sisäiset ilmoituskanavat laittomista toimista tai lain väärinkäytöstä ilmoittamista sekä näiden jatkotoimia varten (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi unionin oikeuden rikkomisesta ilmoittavien henkilöiden suojelusta). Suomenkin on yhtenä Euroopan unionin jäsenvaltiona saatettava kyseinen direktiivi osaksi kansallista lainsäädäntöä viimeistään 17.12.2021. Puolustusvoimissa on jo varauduttu tulevan lain vaatimukseen perustaa ilmoituskanava. Puolustusvoimat seuraa hallituksen esityksen laiksi unionin oikeuden rikkomisesta ilmoittavien henkilöiden suojelusta säätämisprosessia ja tekee lain säätämisen edetessä mahdolliset muutokset 17.12.2021 käytössä olevaan ilmoituskanavaan.

Laillisuusvalvontakanavan käyttöönotto ei muuta tai rajaa henkilökunnan mahdollisuuksia jatkossakin kääntyä eduskunnan oikeusasiamiehen puoleen, jos kantelija kokee, että Puolustusvoimat tai siellä toimiva virkamies ei ole noudattanut lakia tai täyttänyt velvollisuuksiaan tai jos kantelija epäilee, että perus- ja ihmisoikeudet eivät ole toteutuneet asianmukaisesti. Eduskunnan oikeusasiamies ylimpänä ulkopuolisena laillisuusvalvojana valvoo täten jatkossakin mm. Puolustusvoimien toiminnan lainmukaisuutta.

´