Hyppää sisältöön

Puolustusvoimat keskeyttää koronarajoitusten purkamisen

Puolustusvoimat
28.12.2021 10.52
Tiedote

Valtioneuvosto on 22.12.2021 ottanut käyttöön niin sanotun hätäjarrumekanismin. Tämän vuoksi myös Puolustusvoimissa tiukennetaan koronarajoituksia, ja joukko-osastoissa paikallisen harkinnan mukaan toteutettu koronarajoitusten purkaminen keskeytetään välittömästi.

Kaikissa joukko-osastoissa tullaan koronarajoitusten osalta palaamaan järjestelyihin, jotka olivat voimassa ennen marraskuun alkua, jolloin Puolustusvoimissa aloitettiin rajoitusten hallittu ja vaiheittainen purkaminen. Rajoitusten palauttamisella Puolustusvoimat ylläpitää puolustuskyvyn sekä turvaa varusmiesten ja henkilökunnan terveysturvallisuuden.

Varusmiehiä kouluttavissa joukko-osastoissa jatketaan koulutuksen järjestelyä ja jaksottelua korona-aikana saatujen hyvien kokemusten perusteella. Käytössä olevassa kohortointimallissa varusmiehet on jaettu kolmeen osastoon, joista kukin on vuorollaan vapaajaksolla, mitä seuraa koulutusjakso. Eri ryhmiin kuuluvat varusmiehet eivät ole varuskuntien sisällä keskenään tekemisissä. Jaksottelulla mahdollistetaan joukko-osastojen valmius- ja koulutusedellytykset sekä toimintakyvyn ylläpito. 

Puolustusvoimien Pääesikunta käskee erikseen, kun koronarajoitusten purkaminen voidaan aloittaa uudelleen.