Hyppää sisältöön

Puolustusvoimain komentajan tervehdys sotaveteraaneille itsenäisyyspäivänä 2020

Julkaisuajankohta 6.12.2020 8.53
Tiedote

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, sodan ajan sukupolvien miehet ja naiset.

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, sodan ajan sukupolvien miehet ja naiset

Maailma on ollut kuluneena vuonna poikkeuksellisessa myllerryksessä koronapandemia vuoksi. Se on vaikuttanut meihin kaikkiin, mutta eritoten teihin sotaveteraaneihin ja vanhempiin sukupolviin. Läheistenne ja tuttavienne tapaamisia ei ole voitu toteuttaa tavanomaisin järjestelyin ja muistotilaisuuksia on jouduttu siirtämään tai perumaan. Tässä tilanteessa haluan korostaa, että teidän isänmaan hyväksi tekemänne työ muistetaan. 

Tehtäviensä mukaisesti Puolustusvoimat ylläpitää vahvaa ja uskottavaa puolustuskykyä, jotta Suomi ei joutuisi uudestaan siihen tilanteeseen, jonka olette joutuneet kokemaan. Sotilaallisella valmiudella ja suorituskyvyllä ennaltaehkäisemme kriisien syntymisen ja osoitamme kaikille osapuolille, että Suomi on valmis ja kykenevä puolustamaan maataan. 

Julkisuudessa on ollut viime aikoina esillä asevelvollisuuden kehittäminen. Puolustusvoimat kantaa omalta osaltaan vastuun siitä, että asevelvollisuus kehittyy ajassa eläen.

Asevelvollisuus linkittää nykynuoret veteraanien perintöön. Varusmiespalvelus vahvistaa nuorten ymmärrystä sodan ajan vaatimuksista ja lisää heidän arvostustaan teitä kohtaan. Lisäksi palvelustilanteissa nuoret oppivat täyttämään tehtävänsä ja ottamaan toiset ihmiset huomioon teille tutulla periaatteella - kaveria ei jätetä. 

Tervehdin sotiemme veteraaneja, lottia sekä sodan ajan sukupolvia koko Puolustusvoimien henkilöstön puolesta. Toivotan teille ja omaisillenne hyvää itsenäisyyspäivää.

´