Hyppää sisältöön

Puolustusvoimain komentajan juhlapuhe Jääkärien koulutuksen 105-vuotisjuhlassa Saksassa

Pääesikunta
Julkaisuajankohta 1.3.2020 9.00
Tiedote

Puolustusvoimain komentajan juhlapuhe Jääkärien koulutuksen 105-vuotisjuhlassa Saksassa

Arvoisat Finnentag-päivän kutsuvieraat, hyvät naiset ja herrat.

Tasan 80 vuotta sitten Suomi kamppaili itsenäisyydestään ylivoimaista vihollista vastaan. Neuvostoliitto hyökkäsi Suomen pitkän maarajan leveydeltä. Talvisodan kylmyydessä Suomi eli kohtalonhetkiä.

Kaikkien yllätykseksi Suomi kuitenkin pystyi torjumaan Neuvostoliiton massiivisen hyökkäyksen ja säilytti itsenäisyyden. Miten se oli mahdollista?

Ihmeen tekijöinä toimivat suomalaiset sotilaat ja heidän johtajansa. Tuolloin Saksassa koulutetut jääkärit palvelivat Puolustusvoimien avaintehtävissä. Kaikki armeijan ja armeijakunnan sekä divisioonan komentajat olivat jääkäreitä. Lähes kaikkien rykmenttien ja suuri osa pataljoonan komentajista olivat jääkäreitä. Heillä oli keskeinen merkitys sotatoimien ja taistelujen johtamisen kannalta. 

Jo aiemmin jääkärit olivat tehneet merkittäviä tekoja. He olivat Suomen itsenäisyyden edelläkävijöitä, ja he uskoivat tulevaisuuteen aikana, jolloin Suomi ei ollut vielä itsenäinen ja kansakunnan kohtalo näytti synkimmältä.

Ensimmäiset suomalaiset nuoret miehet aloittivat sotilaskoulutuksen 105 vuotta sitten täällä Lockstedter Lager:issa. Kaiken kaikkiaan melkein kaksi tuhatta (2000) jääkäriä koulutettiin saksalaisten upseerien ja aliupseerien johdolla.

Vuosien aikana Jääkäripataljoona 27:stä kasvoi vahva ja osaava taisteluosasto. Pataljoona sisälsi jääkärikomppanioiden lisäksi aselajiyksiköitä, ja jääkärien kokemus aselajien merkityksestä ja yhteistyöstä oli ratkaisevaa Puolustusvoimien tulevan kehityksen kannalta.

Kolme vuotta myöhemmin helmikuussa 1918 jääkärit palasivat Suomeen. Heitä odotti vaativa ja samalla kunniakas tehtävä. Taistelukokemusta saaneet ja hyvin koulutetut jääkärit aloittivat välittömästi johtajatehtävissä vapaussodan taisteluissa. Jääkärien kurinalaisuus, rohkeus ja kokemus toimivat esikuvana muille sotilaille.

Jääkärien isänmaan hyväksi tekemä työ jatkui Puolustusvoimien organisaation ja taistelutavan kehittäjinä sekä toisessa maailmansodassa merkittävissä johtajatehtävissä.

Jääkärit johtivat joukkojaan edestä. Esimerkillinen johtaminen tuotti saavutuksia, mutta moni jääkäri joutui myös antamaan suurimman uhrauksensa taisteluissa. Eri sodissa kaatui yhteensä 286 jääkäriä, mikä on 15% jääkärien kokonaismäärästä.

Jääkärien saavutukset olivat myös sotilasuran kannalta poikkeuksellisia. Jääkäripataljoonasta yleni kenraaliksi 49 jääkäriä ja tämän lisäksi 89 ylennettiin everstiksi. Toisen maailmansodan jälkeenkin vielä kolme jääkäriä palveli puolustusvoimain komentajan tehtävissä aina vuoteen 1959 asti.

Jääkärien perintö elää edelleen. Suomessa kaikkein tärkeimmät jalkaväkijoukot saavat kunnian kantaa jääkärien nimeä. Toinen esimerkki perinteiden vaalimisesta on edessämme oleva jääkärilippu, jolla on erityinen asema Puolustusvoimien lippujen joukossa. Jääkärilippu ansaitsee aina kunniapaikan ja on ensimmäinen lippu kansallislipun jälkeen maamme itsenäisyyspäivän ja Puolustusvoimien vuosipäivän paraateissa.

Hyvät kuulijat 

Puolustusyhteistyö on entistä tärkeämpää Euroopan turvallisuuden kannalta. Euroopan unionin puolustusyhteistyön syventyessä Suomi ja Saksa tekevät yhteistyötä usealla eri osa-alueella. Siten 105 vuotta sitten perustetun yhteistyömme perinne jatkuu edelleen. Haluan tässä yhteydessä kiittää Bundeswehriä hyvästä ja tuloksekkaasta vuosikymmeniä kestäneestä yhteistyöstä.

Arvoisa juhlayleisö 

Suomalaisille on suuri kunnia, että jääkärien muistoa kunnioitetaan ja vaalitaan täällä Schleswig-Holsteinin osavaltiossa, Hohenlockstedtissa. Lisäksi, Saksan jalkaväkiliiton ja Hohenlockstedt -kulttuuri- ja historiayhdistyksen edustajien sitoutumista arvostetaan Suomessa suuresti. Tilaisuuksien järjestäminen ja jääkärien muistaminen eivät tapahdu käskemällä vaan se tehdään sydämestä. Siksi perinteiden kunnioittaminen on arvokasta. 

Puolustusvoimien puolesta haluan kiittää kaikkia, jotka ovat osallistuneet tämän Suomenpäivän (Finnentag) järjestämiseen. Tämä jääkärien kunniaksi vietettävä juhla muistuttaa meille erityisellä tavalla yhteisen historian ja kansainvälisen yhteistyön merkityksestä myös nykyaikana.

Jääkärit osoittivat omalla toiminnallaan, miten yksilö voi vakaumuksensa mukaisesti tehdä käänteentekeviä tekoja kansakunnan itsenäisyyden ja hyvinvoinnin hyväksi. Jääkärien toiminnan taustalla olevat arvot eivät ole menettäneet ajankohtaisuuttaan sadassa vuodessa. Vaalikaamme yhdessä jääkärien osoittamaa esimerkkiä ja tehkäämme parhaamme entistä paremman tulevaisuuden hyväksi.

´