Pääesikunnan päällikkö vieraili Israelissa
Pääesikunnan päällikkö, kenraaliluutnantti Vesa Virtanen vieraili Israelissa 22.-26. syyskuuta 2024. Vierailua isännöi Israelin asevoimien apulaiskomentaja, kenraalimajuri Amir Baram.
Vierailulla keskusteltiin kahdenvälisestä yhteistyöstä Puolustusvoimien ja Israelin asevoimien välillä. Lähi-idän sekä UNIFIL - ja UNTSO -kriisinhallintaoperaatioiden turvallisuustilanteet olivat laajasti esillä.
Lisäksi keskusteluissa käsiteltiin muun muassa Israelin kokemuksia ilmapuolustuksen järjestämisestä. Suomen näkökulmasta kiinnostavia ovat etenkin F-35-hävittäjien ja Daavidin linko -ilmatorjuntajärjestelmän käytöstä saadut kokemukset. Myös asevelvollisuuteen perustuvan järjestelmän käytöstä ja kehittämisestä keskusteltiin laajasti.
Kuvassa Israelin asevoimien (IDF) Daavidin linko -taistelunjohtokeskuksen toimintaa.
Kenraaliluutnantti Virtanen painottaa Israelin merkitystä Suomen puolustuskyvyn kehittämistä tukevana kumppanina:
- Yhteistyö Israelin puolustusvoimien kanssa on Puolustusvoimille hyödyllistä. Maidemme puolustusratkaisuissa on samankaltaisuuksia, kuten esimerkiksi laajaan reserviin pohjautuvat sodan ajan joukot. Vallitsevassa turvallisuusympäristössä on keskeistä, että kehitämme omaa puolustusjärjestelmäämme suorituskyky edellä. Puolustusmateriaaliyhteistyö Israelin kanssa on tärkeää. Esimerkiksi Israelin kerroksellinen ilmapuolustusjärjestelmä on maailman edistyneimpiä. Monet israelilaiset tuotteet ovat perusteellisissa vertailuissa osoittautuneet tarpeisiimme sopivimmiksi. Rakentuvien suorituskykyjen täysimääräisen hyödyntämisen varmistamiseksi on oleellista vaihtaa kokemuksia muiden käyttäjien kanssa. Kiitän kenraalimajuri Baramia vierailusta ja keskusteluista. Samalla toivon, että Lähi-idässä voitaisiin yhdessä ottaa kestäviä askelia kohti turvallisempaa huomista.
Kenraalimajuri Baram kiittää kenraaliluutnantti Virtasta vierailusta:
- Oli kunnia saada isännöidä Pääesikunnan päällikön kenraaliluutnantti Virtasen vierailua. Erityisesti näinä jännitteisinä päivinä vierailu on todiste vahvasta yhteydestä Israelin asevoimien ja Puolustusvoimien välillä. Vierailun aikana kiersimme muiden yksiköiden lisäksi myös yksiköissä, jotka ovat tällä hetkellä vastuussa operatiivisesta toiminnasta. Uskon vierailun olevan merkittävä merkkipaalu Puolustusvoimien kehityksessä. Jatkamme yhteistyömme syventämistä sitoutumalla vahvistamaan alueellista vakautta sekä sotilaiden välistä koordinointia ja yhteistyötä.
Gazasta löydettyä aseistusta, räjähteitä ja muuta materiaalia.
Israelin asevoimien apulaiskomentaja, kenraalimajuri Amir Baram vieraili Suomessa 5-6. heinäkuuta 2023. Lue lisää tiedotteesta: https://puolustusvoimat.fi/-/israelin-puolustusvoimien-apulaiskomentaja-vieraili-suomessa
Israelin asevoimien kotisivu: The Israel Defense Forces (IDF) Official Website | IDF (www.idf.il)