Hyppää sisältöön

Logistiikkalaitoksen LOGEX21 tukee vuoden 2021 pääsotaharjoituskokonaisuutta

Puolustusvoimien logistiikkalaitos
Julkaisuajankohta 12.5.2021 12.57
Tiedote
Sotilas opastaa kahdessa rivissä olevaa sotilaskuorma-autosaattuetta

Puolustusvoimien kevään 2021 pääsotaharjoitus toteutetaan koronavirustilanteesta johtuen eri puolilla Suomea järjestettävinä osaharjoituksina. Puolustusvoimien logistiikkalaitos osallistuu harjoituskokonaisuuteen 14.5.-3.6. omalla Logistics Exercise North (LOGEX) 21 -harjoituksellaan sekä tukemalla harjoitusjoukkoja maalla, merellä ja ilmassa.

Joka toinen vuosi järjestettävässä Puolustusvoimien pääsotaharjoituksessa harjoitellaan eri puolustushaarojen yhteistoimintaa, tulenkäyttöä, logistisia järjestelyjä ja johtamista sekä yhteistoimintaa Rajavartiolaitoksen kanssa. Touko-kesäkuun vaihteessa eri puolilla Suomea järjestettävät Maa-, Meri- ja Ilmavoimien harjoitukset muodostavat vuoden 2021 pääsotaharjoituskokonaisuuden.

Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen vastuulla on tuottaa harjoitteleville joukoille toiminnan mahdollistavaa monipuolista tukea. Puolustusvoimien logistiikkajärjestelmän kautta joukkojen käyttöön tuotetaan harjoituksessa tarvittava materiaali asejärjestelmistä ajoneuvoihin ja taistelijan henkilökohtaisiin varusteisiin asti sekä myös huolehditaan sen kunnossapidosta. Logistiikkalaitos myös varmistaa osaltaan, että joukkojen tarvitsema polttoaine-, lääkintä- ja ruokahuolto sekä muut huoltopalvelut toimivat saumattomasti. 

Puolustusvoimien pääsotaharjoituksen 2021 suurin osaharjoitus on Maavoimien Northern Forest 21, joka järjestetään Rovajärvellä, Sodankylässä ja Kittilässä 17.5.-3.6. Harjoituksen kokonaisvahvuus on noin 7000 henkilöä, joista reserviläisiä on noin 2000.

Northern Forestia ja samanaikaisesti pohjoisessa Suomessa käynnissä olevaa Ilmavoimien harjoitustoimintaa tukee vuoden 2021 pääsotaharjoituksen suurin logistiikkaharjoituskokonaisuus, Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen 3. Logistiikkarykmentin LOGEX21-harjoitus. Harjoitukseen osallistuu 300 henkilökunnan edustajaa ja reserviläistä.

LOGEX21-harjoitus tuottaa monipuolista logistista tukea Pohjois-Suomessa harjoitteleville joukoille. Harjoituksen yhteydessä koulutetaan reserviläisiä logistiikan poikkeusolojen tehtäviin muun muassa niin sanotuissa RSOM-komppanioissa. RSOM-toiminta (Receiving, Staging, Onward Movement) käsittää toimenpiteet, joilla Puolustusvoimat varautuu vastaanottamaan vuonna 2017 lakiin kirjatun tehtävänsä mukaisesti ulkomaista sotilaallista apua. Avun vastaanotto edellyttää poliittista päätöstä.

Puolustusvoimien logistiikkalaitos on kouluttanut RSOM-reserviläisiä vuodesta 2020 lähtien. LOGEX21-harjoituksessa RSOM-toimintaa sekä ulkomaisille joukoille annettavan isäntämaatuen toimenpiteitä harjoitellaan Maavoimien Northern Forest -harjoitukseen saapuvien ruotsalaisjoukkojen kanssa. RSOM-toiminnan ytimen muodostavat maa-, meri- ja ilmateitse saapuvan materiaalin ja joukkojen vastaanotto maahantulopaikoilla, joukkojen opastaminen sekä maan sisäiset siirrot ja kuljetukset. Isäntämaatuki puolestaan käsittää käytännön toimenpiteet, joilla ulkomaisen joukon toimintaa sen ollessa Suomessa tuetaan. Käytännössä tuki koostuu hyvin samankaltaisista materiaalisen ja muun huollon palveluista kuin se, jota Puolustusvoimat antaa omille joukoilleen. 

LOGEX 21- harjoituksessa ovat mukana myös Puolustusvoimien strategiset kumppanit Leijona Catering ja Millog, jotka osallistuvat harjoituksessa ruokahuollon ja Maavoimien ajoneuvokaluston kunnossapidon järjestelyihin.

Sotaharjoitusten suunnittelussa seurataan koronatilanteen kehittymistä ja toimeenpano tarkastellaan vielä tapauskohtaisesti. Harjoituksissa kiinnitetään erityistä huomiota terveysturvallisuuteen sekä koronaohjeistuksen huolelliseen noudattamiseen. Muutokset harjoitustoimintaan ovat mahdollisia. 

Puolustusvoimien COVID-19 -sivulta löytyy lisätietoa ja ohjeita varusmiehille ja reserviläisille koronavirukseen liittyen.

´