Hyppää sisältöön

Jukka Anteroinen Rannikkolaivaston komentajaksi

Pääesikunta
Julkaisuajankohta 26.2.2019 9.17
Tiedote

Puolustusvoimain komentaja on määrännyt upseereita kevään aikana uusiin tehtäviin. Kommodori Jukka Anteroinen on määrätty Rannikkolaivaston komentajaksi 1. huhtikuuta 2019 lukien.

Kommodori Anteroinen on palvellut puolustusvoimain komentajan erityisavustajana vuodesta 2016. Aiemmin hän on palvellut muun muassa Puolustusvoimien operaatiokeskuksen päällikkönä operatiivisella osastolla Pääesikunnassa, osastoesiupseerina Pääesikunnassa sekä tutkijaupseerina Maanpuolustuskorkeakoululla. Hän on suorittanut yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 2002 ja hänet ylennettiin kommodoriksi vuonna 2016.

Puolustusvoimain komentajan uudeksi erityisavustajaksi Pääesikunnan kansliaan nousee everstiluutnantti Mikael Salo. Hän palvelee tällä hetkellä maavoimien tutkimusjohtajana suunnitteluosastolla Maavoimien esikunnassa.

Eversti Tero Ylitalo on määrätty Panssariprikaatin komentajaksi 1.4.2019 lukien. Hän palvelee tällä hetkellä sektorijohtajana Pääesikunnan suunnitteluosastolla. Aiemmin hän on palvellut muun muassa osastoesiupseerina Pääesikunnassa, patteriston komentajana Jääkäriprikaatissa sekä patteriston komentajana Lapin ilmatorjuntarykmentissä. Hän on suorittanut yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 2002 ja hänet ylennettiin everstiksi vuonna 2017.

Kommodori Vesa Tuominen on määrätty Maanpuolustuskorkeakoulun hallintojohtajaksi 1.3.2019 lukien. Hän palvelee tällä hetkellä Rannikkoprikaatin komentajana. Aiemmin hän on palvellut muun muassa henkilöstöpäällikkönä Merivoimien esikunnassa, sektorijohtajana Pääesikunnassa sekä pataljoonan komentajan Suomenlahden meripuolustusalueella. Hän on suorittanut yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 1998 ja hänet ylennettiin kommodoriksi vuonna 2014.

Uudeksi Rannikkoprikaatin komentajaksi on määrätty kommodori Janne Huusko 1.3.2019 lukien. Hän palvelee tällä hetkellä Merivoimien valmiuspäällikkönä operatiivisella osastolla Merivoimien esikunnassa. Aiemmin hän on palvellut muun muassa osastopäällikkönä ja apulaisosastopäällikkönä Merivoimien esikunnassa sekä apulaisjohtajana Puolustusvoimien tiedustelulaitoksella. Hän on suorittanut yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 2001 ja hänet ylennettiin kommodoriksi vuonna 2017.

Merivoimien uudeksi valmiuspäälliköksi on määrätty komentaja Misa Kangaste 1.3.2019 lukien. Hän palvelee tällä hetkellä merivoimien komentajan edustajana Pääesikunnassa.

Eversti Aki Heikkinen on määrätty Satakunnan lennoston komentajaksi 1.3.2019 lukien. Hän palvelee tällä hetkellä ilmavoimien valmiuspäällikkönä operatiivisella osastolla Ilmavoimien esikunnassa. Aiemmin hän on palvellut muun muassa osastoesiupseerina Pääesikunnassa, apulaisosastopäällikkönä Ilmavoimien esikunnassa sekä laivueen komentajana Lapin lennostossa. Hän on suorittanut yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 2009 ja hänet ylennettiin everstiksi vuonna 2018.

Ilmavoimien uudeksi valmiuspäälliköksi on määrätty everstiluutnantti Markus Leivo 1.3.2019 lukien. Hän palvelee tällä hetkellä apulaisosastopäällikkönä operatiivisella osastolla Ilmavoimien esikunnassa.

Lisäksi puolustusvoimain komentaja on määrännyt seuraavat upseerit uusiin tehtäviin 1.3.2019 lukien:

Everstiluutnantti Vesa Laitonen on määrätty Maasotakoulun koulutuskeskuksen johtajaksi. Hän palvelee tällä hetkellä kansainvälisessä kriisinhallintatehtävissä.

Everstiluutnantti Timo Salonen on määrätty operaatiopäälliköksi Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskukseen. Hän palvelee tällä hetkellä palveluosaston päällikkönä Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskuksessa.

Everstiluutnantti Olli Järvinen on määrätty Kaartin pataljoonan komentajaksi Kaartin jääkärirykmenttiin. Hän palvelee tällä hetkellä operaatiokeskuksien päällikkönä operatiivisella osastolla Maavoimien esikunnassa.

Everstiluutnantti Jari Hyvönen on määrätty Karjalan tykistörykmentin komentajaksi Karjalan prikaatiin. Hän palvelee tällä hetkellä opettajana Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitoksella.

Everstiluutnantti Petri Landkammer on määrätty Tukilentolaivueen komentajaksi Satakunnan lennostoon. Hän palvelee tällä hetkellä osastoesiupseerina Pääesikunnan operatiivisella osastolla.

Everstiluutnantti Tomi Iikkanen on määrätty 11. Hävittäjälentolaivueeseen Lapin lennostoon. Hän palvelee tällä hetkellä strategisen suunnittelusektorin johtajana suunnitteluosastolla Ilmavoimien esikunnassa.

Lisäksi puolustusvoimain komentaja on määrännyt everstiluutnantti Henrikki Haapamäen Kuopion huoltopataljoonan komentajaksi Kainuun prikaatiin 1.4.2019 lukien. Hän palvelee tällä hetkellä logistiikkaosaston päällikkönä 2. Logistiikkarykmentin esikunnassa.

´