Puolustusvoimien jokaista harjoitusta tarkastellaan tapauskohtaisesti
Puolustusvoimat on muokannut kansallista ja kansainvälistä harjoitustoimintaa vastaamaan Koronaviruksen aiheuttamaan haasteeseen. Puolustusvoimat on peruuttanut osallistumisen useisiin kansainvälisiin harjoituksiin ja kansallisten harjoitusten toteutustavassa käytetään aina tapauskohtaista harkintaa.
Harjoitustoimintaa jatketaan sopeutetusti ja kyky päätehtävän toteuttamiseen säilytetään - henkilöstön ja asevelvollisten terveydestä huolehtien.
Puolustusvoimat seuraa tilannetta ja tehtyjen toimenpiteiden vaikutuksia, jonka perusteella päätetään kevään harjoitusten toimeenpanosta, laajuudesta ja kestosta. Tarvittaessa harjoituksia perutaan riskiarvion perusteella. Päättöharjoitusten osalta toimeenpano keskittyy pääosin harjoitteluun joukko-osastojen lähiharjoitusalueilla ja muilla Puolustusvoimien harjoitusalueilla.
Puolustusvoimille terveys on tällä hetkellä keskeisin toimintaa ohjaava tekijä. Vain terve sotilas kykenee Puolustusvoimilta edelletyn valmiuden ylläpidon ja muun yhteiskunnan tukemiseen. Puolustusvoimat kykenee parhaiten ylläpitämään puolustuskykyä muokkaamalla harjoitusten toteutustapoja ja tekemällä kaikki mahdolliset toimenpiteet, joilla turvataan sotilaiden terveys.