Yhteistyöllä eteenpäin – Puolustusvoimat kehittää suorituskykyä innovaatioiden ja kotimaisen osaamisen avulla

Puolustusvoimien suorituskyvyn ylläpitäminen ja kehittäminen edellyttää jatkuvaa ennakointia, teknologista uudistumista ja yhteistyötä siviiliyhteiskunnan kanssa. Uusien innovaatioiden käyttöönotolla pyritään paitsi tehostamaan toimintaa myös varmistamaan, että puolustusjärjestelmä kykenee vastaamaan muuttuvaan toimintaympäristöön ja suorituskyvyn vaatimuksiin.
Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse kehittää alusta alkaen itse. Siviiliyhteiskunnan yrityksissä, tutkimuslaitoksissa ja oppilaitoksissa syntyy jatkuvasti ratkaisuja, joita voidaan hyödyntää myös Puolustusvoimien tarpeisiin. Kotimaisen osaamisen hyödyntäminen paitsi edesauttaa toiminnan kehitystä, se myös tukee huoltovarmuutta: kun kaluston huolto, kehitys ja valmistus tapahtuvat lähellä, toimitusketjut pysyvät hallittavina ja kansallinen omavaraisuus vahvistuu.
Puolustusvoimien logistiikkalaitos kehittää järjestelmällisesti logistiikan ja huollon suorituskykyä
Logistiikkakoulun tutkimus- ja johtamisjärjestelmäosasto johtaa kehitysprojekteja, joilla tuotetaan tietoa, suosituksia ja konsepteja logistiikkajärjestelmän kehittämisen tarpeisiin. Yksi konkreettinen työmuoto on kokeilutoiminta. Kokeilutoiminnalla pyritään muun muassa kartoittamaan siviilimarkkinoilla tai kehitteillä olevien tuotteiden soveltuvuutta Puolustusvoimien käyttötapauksiin.
”Logistiikan kehittämisohjelma antaa perusteet ja suunnan Puolustusvoimien logistiikkajärjestelmän kehittämisestä. Kehittämisohjelmaan kirjataan muun muassa suorituskyvyt, joita painopisteisesti kehitetään. Me täällä Logistiikkakoululla pyrimme, yhtenä toimijana monista, löytämään hyviä ratkaisuja näihin kehittämistarpeisiin. Löydetyt ratkaisut, tuotetut konseptit sekä muut kokeilu- ja kehittämistoiminnan tulokset luovutetaan kehittämisohjelman suorituskykyhankkeiden käyttöön”, kertoo Logistiikkakoulun hankepäällikkö, majuri Sami Sievänen.
Erityisesti logistiikan saralla siviilitoimijoilta löytyy runsaasti ratkaisuja, joita voidaan käyttää sellaisenaan tai muokattuna Puolustusvoimien tarpeisiin. Näiden avulla kerätään käyttökokemuksia, joiden pohjalta voidaan arvioida jatkokehityksen tarpeita ja valmiutta laajempaan käyttöönottoon. Myös Puolustusvoimien käyttötapauksiin muokattuja ratkaisuja, prototyyppejä, kehitetään yhteistyössä siviiliteollisuuden kanssa. Prototyyppien käyttökokemuksista kerätään arvokasta tietoa, joka auttaa arvioimaan ratkaisujen soveltuvuutta ja kehittämistarpeita.
Yhtenä ajankohtaisena esimerkkinä logistiikan kehitystyöstä on sähkökonseptiprojekti. Siinä selvitetään, miten logistiikka- ja huoltojoukkojen toimintaympäristöön voidaan kehittää uusia ratkaisuja sähkön tuottamiseen, jakamiseen ja käyttöön. Projektin innovaatioilla on mahdollisuus löytää ratkaisuja, jotka ovat sekä taloudellisesti että ekologisesti kestäviä, mutta samalla parantavat operatiivista suojaa ja vähentävät kaluston huoltotarvetta.
Majuri Sievänen kuvaa sähkökonseptiprojektia:
”Sähkökonseptiprojektin osana tilattu e-generaattorin prototyyppi on hyvä esimerkki kaksikäyttöisten tuotteiden soveltuvuudesta Puolustusvoimien käyttötapauksiin. Suoraan kaupan hyllyltä tarvittavaa tuotetta ei löytynyt, mutta teknologia ja osaaminen tarvittavan tuotteen rakentamiseksi löytyi suomalaiselta yritykseltä. Saimme käyttöömme tuotteen, jossa on riittävä teho sekä kapasiteetti tukemaan konseptityötämme.”