Upseereita uusiin tehtäviin vuoden vaihteessa
Puolustusvoimain komentaja on määrännyt upseereita uusiin tehtäviin 1. tammikuuta 2025 lukien.
Eversti Pasi Hirvonen on määrätty Maanpuolustuskorkeakoulun vararehtoriksi. Hän palvelee tällä hetkellä Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitoksen johtajana. Aiemmin hän on palvellut muun muassa Nato-yhteensovittamisen projektiryhmän johtajana Pääesikunnan suunnitteluosastolla, vanhempana apulaissotilasedustajana Suomen erityisedustustossa Naton päämajassa Brysselissä, Maavoimien valmiuspäällikkönä Maavoimien esikunnassa, reserviupseerikurssin johtajana Maasotakoulussa sekä tutkimusjohtajana Maavoimien esikunnassa. Hän on suorittanut yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 2000 ja hänet ylennettiin everstiksi vuonna 2018.
Eversti Vesa Mäntylä on määrätty ilmavoimien operaatiopäälliköksi Ilmavoimien esikuntaan. Hän palvelee tällä hetkellä koulun johtajana Ilmasotakoululla. Aiemmin hän on palvellut muun muassa osastopäällikkönä Ilmavoimien esikunnassa, erityistehtävässä Pääesikunnassa (Opiskelija Royal College of Defence Studies, Lontoo), apulaisosastopäällikkönä Ilmavoimien Esikunnassa sekä Koulutuskeskuksen johtajana Ilmasotakoulussa. Hän on suorittanut yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 2011 ja hänet ylennettiin everstiksi vuonna 2019.
Eversti Ville Hakala on määrätty koulun johtajaksi Ilmasotakouluun. Hän palvelee tällä hetkellä Maanpuolustuskorkeakoulun jatkotutkinto-osaston johtajana. Aiemmin hän on palvellut muun muassa Ilmavoimien henkilöstöpäällikkönä, Ilmaoperaatiokeskuksen varapäällikkönä, operatiivisen osaston apulaisosastopäällikkönä Ilmavoimien esikunnassa sekä hävittäjälentolaivueen komentajana Karjalan lennostossa. Hän on suorittanut yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 2011 ja hänet ylennettiin everstiksi vuonna 2021.
Eversti Kimmo Kinnunen on määrätty erityistehtävään Pääesikunnan operatiiviselle osastolle. Hän palvelee tällä hetkellä Jääkäriprikaatin komentajana. Aiemmin hän on palvellut muun muassa osastopäällikkönä ja apulaisosastopäällikkönä Maavoimien esikunnassa, Utin jääkärirykmentin esikuntapäällikkönä, kriisinhallintatehtävissä Irakissa ja Afganistanissa sekä pataljoonan komentajana Utin jääkärirykmentissä. Hän on suorittanut yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 2009 ja hänet ylennettiin everstiksi vuonna 2021.
Eversti Marko Kivelä on määrätty Jääkäriprikaatin komentajaksi. Hän palvelee tällä hetkellä Porin prikaatin apulaiskomentajana. Aiemmin hän on palvellut muun muassa sektorijohtajana Pääesikunnassa, puolustusasiamiehenä Saksassa ja Alankomaissa, toimialapäällikkönä Maanpuolustuskorkeakoululla, pataljoonan komentajana Kaartin jääkärirykmentissä sekä Tasavallan presidentin adjutanttina. Hän on suorittanut yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 2003 ja hänet ylennettiin everstiksi vuonna 2022.
Eversti Vesa Helminen on määrätty Porin prikaatin apulaiskomentajaksi. Hän palvelee tällä hetkellä apulaisosastopäällikkönä Pääesikunnan koulutusosastolla. Aiemmin hän on palvellut muun muassa Reserviupseerikoulun johtajana, sektorijohtajana Maavoimien esikunnassa, osastoesiupseerina Pääesikunnassa sekä osastopäällikkönä Porin prikaatissa. Hän on suorittanut yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 2002 ja hänet ylennettiin everstiksi vuonna 2020.
Eversti Juha Ponto on määrätty 1.Logistiikkarykmentin komentajaksi. Hän palvelee tällä hetkellä puolustusvoimain komentajan erityisavustajana. Aiemmin hän on palvellut muun muassa sektorijohtajana Pääesikunnassa sekä pataljoonan komentajana Karjalan prikaatissa. Hän on suorittanut yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 2005 ja hänet ylennettiin everstiksi vuonna 2022.
Everstiluutnantti Inka Niskanen on määrätty puolustusvoimain komentajan erityisavustajaksi Pääesikunnan kansliaan. Hän palvelee tällä hetkellä operatiivisen osaston apulaisosastopäällikkönä Ilmavoimien esikunnassa.
Eversti Petri Toivonen on määrätty maavoimien henkilöstöpäälliköksi Maavoimien esikuntaan. Hän palvelee tällä hetkellä Panssariprikaatin apulaiskomentajana. Hän on aiemmin palvellut muun muassa Turvallisuuskomitean pääsihteerinä, suomalaisen kriisinhallintajoukon (SKJI) komentajana, pataljoonan komentajana Kaartin jääkärirykmentissä sekä Tasavallan presidentin adjutanttina. Hän on suorittanut yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 2009 ja hänet ylennettiin everstiksi vuonna 2022.
Eversti Niko Hölttä on määrätty Reserviupseerikoulun johtajaksi. Hän palvelee tällä hetkellä sektorijohtajana Pääesikunnan suunnitteluosastolla. Aiemmin hän on palvellut muun muassa kansainvälisessä tehtävässä, osastoesiupseerina ja sektorijohtajana Maavoimien esikunnassa sekä pataljoonan komentajana Kaartin jääkärirykmentissä. Hän on suorittanut yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 2009 ja hänet ylennettiin everstiksi vuonna 2023.
Komentaja Eki Lamminmäki on määrätty johtavaksi työ- ja palvelusturvallisuuspäälliköksi Pääesikunnan koulutusosastolle. Hän palvelee tällä hetkellä puolustusvoimien palvelusturvallisuusupseerina Pääesikunnan koulutusosastolla.
Everstiluutnantti Janne Myller on määrätty esikuntapäälliköksi Puolustusvoimien palvelukeskukseen. Hän palvelee tällä hetkellä 3.Logistiikkarykmentin esikuntapäällikkönä.
Everstiluutnantti Tommi Laari on määrätty esikuntapäälliköksi 1.Logistiikkarykmenttiin. Hän palvelee tällä hetkellä kyberosaston päällikkönä Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskuksessa.
Everstiluutnantti Markus Wahlstein on määrätty pääopettajaksi Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitokselle. Hän palvelee tällä hetkellä Maavoimien tutkimuskeskuksen johtajana Maasotakoululla.
Everstiluutnantti Tommi Laine on määrätty koulutuskeskuksen johtajaksi Ilmasotakouluun. Hän palvelee tällä hetkellä korkeakoulu- ja täydennyskoulutusosaston johtajana Ilmasotakoulun koulutuskeskuksella.
Everstiluutnantti Pekka Korhonen on määrätty Pioneerikoulun johtajaksi Maasotakouluun. Hän palvelee tällä hetkellä suunnittelupäällikkönä Maanpuolustuskorkeakoulun esikunnassa.
Majuri Tuomas Simonen on määrätty Lentotekniikkalaivueen komentajaksi Karjalan lennostoon. Hän palvelee tällä hetkellä Ilmavoimien operaatiokeskuksen päällikkönä operatiivisella osastolla Ilmavoimien esikunnassa.