Hyppää sisältöön

Upseereita uusiin tehtäviin

Puolustusvoimat
Julkaisuajankohta 28.2.2022 9.00
Tiedote

Puolustusvoimain komentaja on määrännyt upseereita uusiin tehtäviin 1. maaliskuuta ja 1. huhtikuuta 2022 lukien.

Kommodori Juhapekka Rautava on määrätty Merivoimien operaatiopäälliköksi Merivoimien esikuntaan 1.4. lukien. Hän palvelee tällä hetkellä Merisotakoulun johtajana. Aiemmin hän on palvellut muun muassa sektorin johtajana ja osastoesiupseerina Pääesikunnassa, Meritaistelukeskuksen johtajana, laivueen komentajana Suomenlahden Meripuolustusalueella sekä Naton rannikkomerisodankäynnin osaamiskeskuksessa Saksassa. Hän suoritti yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 2000 ja hänet ylennettiin kommodoriksi vuonna 2019.

Kommodori Tuomo Mero on määrätty Merisotakoulun johtajaksi 1.4. lukien. Hän palvelee tällä hetkellä Sotilaallisen puolustusyhteistyösektorin johtajana Pääesikunnan suunnitteluosastolla. Aiemmin hän on palvellut apulaisosastopäällikkönä Merivoimien esikunnassa, erityistehtävässä Pääesikunnassa sekä pataljoonan komentajana Uudenmaan prikaatissa. Hän suoritti yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 2009 ja hänet ylennettiin kommodoriksi vuonna 2021.

Kommodori Marko Laaksonen on määrätty Rannikkoprikaatin komentajaksi 1.3. lukien. Hän on aiemmin palvellut muun muassa EU:n kriisinhallintaoperaatiossa (EUNAVFOR MED Irini) Välimerellä, Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen johtajana, apulaisosastopäällikkönä Merivoimien esikunnassa, sektorijohtajana Pääesikunnassa sekä rykmentin komentajana Suomenlahden meripuolustusalueella. Hän suoritti yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 2004 ja hänet ylennettiin kommodoriksi vuonna 2019.

Eversti Jyrki Kaisanlahti on määrätty Maanpuolustuskorkeakoulun Jatkotutkinto-osaston johtajaksi 1.4. lukien. Hän palvelee tällä hetkellä suunnitteluosaston päällikkönä Maavoimien esikunnassa. Aiemmin hän on palvellut muun muassa osastopäällikkönä Maavoimien esikunnassa, Jääkäriprikaatin komentajana, Kaartin jääkärirykmentin apulaiskomentajana, Suomen kriisinhallintajoukon apulaiskomentajana Libanonissa, sektorijohtajana Maavoimien esikunnassa sekä pataljoonan komentajana Kainuun prikaatissa. Hän suoritti yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 2000 ja hänet ylennettiin everstiksi vuonna 2017.

Eversti Jari Virolainen on määrätty Järjestelmäkeskuksen johtajaksi 1.4. lukien. Hän palvelee tällä hetkellä Hallinto-osaston päällikkönä Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunnassa. Hän on aiemmin palvellut muun muassa osastopäällikkönä ja toimialapäällikkönä Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunnassa, sektorinjohtajana ja osastoesiupseerina Pääesikunnassa sekä pataljoonan komentajana Panssariprikaatissa. Hän suoritti yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 2002 ja hänet ylennettiin everstiksi vuonna 2020.

Eversti Ari Lehmuslehti on määrätty Kainuun prikaatin apulaiskomentajaksi 1.4. lukien. Hän palvelee tällä hetkellä apulaisosastopäällikkönä Pääesikunnan koulutusosastolla. Aiemmin hän on palvellut muun muassa Maavoimien koulutuspäällikkönä Maavoimien esikunnassa, pataljoonan komentajana Kaartin jääkärirykmentissä sekä osastoesiupseerina Pääesikunnassa. Hän suoritti yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 2009 ja hänet ylennettiin everstiksi vuonna 2020.

Eversti Juhana Skyttä on määrätty jalkaväen tarkastajaksi Maavoimien esikuntaan 1.3. lukien. Aiemmin hän on palvellut muun muassa Karjalan prikaatin esikuntapäällikkönä, sektorijohtajana ja osastoesiupseerina Maavoimien esikunnassa sekä pataljoonan komentajana Panssariprikaatissa. Hän suoritti yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 2004 ja hänet ylennettiin everstiksi vuonna 2021.

Everstiluutnantti Mauri Etelämäki on määrätty Maanpuolustuskorkeakoulun Sotatekniikan laitoksen johtajaksi 1.3. lukien. Hän palvelee tällä hetkellä Pohjanmaan aluetoimiston päällikkönä Porin prikaatissa. Hän on aiemmin palvellut muun muassa sektorijohtajana Pääesikunnassa, esikuntapäällikkönä 3. Logistiikkarykmentissä, Huoltokoulun johtajana ja kriisinhallintatehtävässä Afganistanissa.

Everstiluutnantti Pasi Heinua on määrätty Pohjanmaan aluetoimiston päälliköksi Porin prikaatiin 1.3. lukien. Hän palvelee tällä hetkellä apulaisosastopäällikkönä hallinto-osastolla Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunnassa.

Everstiluutnantti Hannu Koivisto on määrätty Panssariprikaatin esikuntapäälliköksi 1.4. lukien. Hän palvelee tällä hetkellä kriisinhallintatehtävissä.

Komentaja Toni Joutsia on määrätty Merioperaatiokeskuksen päälliköksi Merivoimien esikuntaan 1.4. lukien. Hän palvelee tällä hetkellä vanhempana osastoesiupseerina puolustusministeriössä.

´