Hyppää sisältöön

Tasavallan presidentin tervehdys rauhanturvaajille 2023

Puolustusvoimat
Julkaisuajankohta 22.12.2023 9.52
Tiedote

TASAVALLAN PRESIDENTIN TERVEHDYS

 

Aikaamme leimaavat epävarmuus ja konfliktit eri puolilla maailmaa. Ukrainassa käytävä sota ja levottomuudet Lähi-idässä, Afrikassa ja Balkanilla ovat monin tavoin tulleet osaksi jokapäiväistä elämäämme. Tässä ajassa työtä rauhan puolesta ja turvallisuuden eteen on tehtävä entistä uutterammin. Osallistuminen yhteisiin ponnisteluihin rauhan turvaamiseksi kaikkialla maailmassa on velvollisuutemme vastuuta kantavana kansakuntana. Te operaatioissa palvelevat rauhanturvaajat olette tässä työssä etulinjassa. 

Suomella on pitkät ja kunniakkaat perinteet kriisinhallinnassa ja rauhanvälityksessä. Tärkeä työnne on osa tätä perintöä ja sen välittämistä eteenpäin. Tällä hetkellä noin 450 suomalaista rauhanturvaajaa palvelee kymmenessä operaatiossa. 

Toimenne kriisialueilla edistävät vakautta ja turvallisuutta. Osallistumisella parannamme myös suomalaisten turvallisuutta, ja samalla osaamisenne kehittyminen palvelee kansallista puolustuskykyämme. Palveluksenne haastavissa olosuhteissa, kaukana kotoa muiden auttamiseksi on esimerkki suomalaisesta sotilaasta. Paikalliset, koulutettavat ja kumppanit tunnustavat osaamisenne, yhteistyökykynne ja oikeudenmukaisuudesta kumpuavan luotettavuutenne.

Olosuhteet operaatioissa ovat muuttuneet osin aiempaa haastavimmiksi. Työssänne on läsnä vaaroja ja riskejä, joita emme kohtaa Suomessa. Pitäkää huolta palvelustovereistanne ja palvelusturvallisuudesta.  

Kiitän teitä ansiokkaasta palveluksestanne rauhan ja Suomen hyväksi. Toivotan teille ja läheisillenne rauhallista joulua sekä menestystä vuodelle 2024.
 

Sauli Niinistö

Tasavallan presidentti

´