Hyppää sisältöön

Suomen ja Yhdysvaltojen välisen puolustusyhteistyösopimuksen (DCA) vaikutukset Puolustusvoimiin

Puolustusvoimat
Julkaisuajankohta 14.12.2023 16.28
Tiedote

Puolustusvoimat on jo pitkään tehnyt kahden- ja monenvälistä yhteistyötä eri maiden kanssa. Puolustusyhteistyösopimus Suomen ja Yhdysvaltojen välillä tiivistää entisestään maiden asevoimien liittolaisuussuhdetta. Se on myös osoitus Yhdysvaltojen sitoutuneisuudesta Suomen sekä Pohjois-Euroopan turvallisuuden vahvistamiseen.

Sopimus vahvistaa Suomen puolustuskykyä ja edistää Suomen osallistumista Naton yhteisen puolustuksen toimeenpanoon. Lisäksi sopimus luo perustan Puolustusvoimien ja Yhdysvaltojen asevoimien väliselle yhteistyölle ja yhteiselle suunnittelulle sekä mahdollistaa toimintojen vakioimisen ja yksinkertaistamisen. 

Puolustusvoimat valmistelee omalta osaltaan sopimuksen toimeenpanoon liittyvän kokonaisuuden tiiviissä yhteistyössä Yhdysvaltojen kanssa. Varsinainen sopimuksen toimeenpano voidaan käynnistää eduskunnan hyväksyttyä sopimuksen. Valmistelut toimeenpanon osalta ovat jo käynnissä.

Puolustusvoimien näkökulmasta sopimus helpottaa harjoitusyhteistyötä Suomen ja Yhdysvaltojen välillä. Ensimmäiseksi valmisteltavia kokonaisuuksia ovat muun muassa Yhdysvaltojen asevoimien ilma-alusten, alusten ja ajoneuvojen maahantulo ja liikkuminen, pääsy sovittuihin tiloihin ja alueille sekä niiden määrittely ja käyttö, puolustusmateriaalin ja tarvikkeiden ennakkovarastointi, Yhdysvaltojen joukkojen sekä niiden käyttämien tilojen ja alueiden turvallisuuden järjestäminen.

Tässä vaiheessa on liian aikaista arvioida lisäresurssitarpeita esimerkiksi henkilöstön tai lisärakentamisen osalta, vaan ne tarkentuvat toimeenpanon yhteydessä.

Puolustusvoimien alueiden ja tilojen käyttö

Puolustusvoimien valmistelun perusteena sovittujen alueiden ja tilojen (sopimuksessa Agreed Facilities and Areas, AFA) määrittämisessä on ollut operatiivinen tarve, yhteistyön kehittämisen mahdollisuudet, kohteiden infrastruktuurin kehittämismahdollisuudet tulevaisuudessa sekä ennaltaehkäisevän pelotteen vahvistaminen. Puolustusvoimien alueet ovat ensisijaisesti Suomen ja Yhdysvaltojen yhteiskäytössä.

Sopimukseen sisällytettyjen alueiden ja tilojen osalta on pyritty ennakoimaan yhteistyön kehittyminen, jotta niiden lisäämiselle ei lähitulevaisuudessa tulisi tarvetta. Alueiden ja tilojen osalta on otettu huomioon, että ne palvelevat kaikkia puolustushaaroja ja logistiikan järjestelyjä. On todennäköistä, että sopimuksen toimeenpano ei ensivaiheessa juurikaan tule näkymään kaikilla alueilla.

Ulkoministeriön ja puolustusministeriön tiedote Suomen ja Yhdysvaltojen välisestä puolustusyhteistyösopimuksesta 14. joulukuuta 2023.

´