Hyppää sisältöön

Suomalainen puolustusteollisuus esittäytyi NSPA:n teollisuuspäivässä

Puolustusvoimien logistiikkalaitos
Julkaisuajankohta 3.6.2024 13.57
Tiedote
Ryhmäkuva Suomen teollisuuspäivästä 30.05.2024 Luxemburgista.

Suomen teollisuuspäivä järjestettiin Naton logistiikka- ja hankintavirastossa (NATO Support and Procurement Agency, NSPA) Luxemburgissa 30.5.2024. Kyseessä on ensimmäinen Suomen teollisuuspäivä NSPA:ssa Naton täysivaltaisena jäsenmaana. Mukana teollisuuspäivässä oli yhteensä 30 kotimaista yritystä.

Suomen yhteistyö NSPA:n kanssa on alkanut jo ennen Nato-jäsenyyttä, mutta sen myötä yhteistyö on entistä tiiviimpää. NSPA:n kautta Suomi toteuttaa erilaisia hankintoja, joista merkittävimpiä tällä hetkellä ovat esimerkiksi erilaiset ampumatarvikkeet, Spike-panssarintorjuntaohjukset sekä jalkaväen suojanaamarit.

Naton logistiikka- ja hankintavirasto NSPA on Naton johtava organisaatio monikansallisissa hankinnoissa, tuessa ja ylläpidossa kaikilla aloilla. Viraston tehtävänä on Naton ensisijaisena mahdollistajana tarjota tehokkaita ja kustannustehokkaita monikansallisia ratkaisuja liittoumalle, sen 32 jäsenmaalle sekä kumppaneille. NSPA toimii markkinoilla yhdistääkseen teollisuuden voimavarat ja jäsenmaiden vaatimukset, pyrkimyksenään löytää toimivia ja kustannustehokkaita ratkaisuja, oli kyseessä sitten kansallinen tai kollektiivinen puolustus. Perustamisvuodestaan 1958 lähtien NSPA on hankkinut, operoinut ja ylläpitänyt erilaisia järjestelmiä teollisuuden ja kansakuntien välisenä puolueettomana linkkinä. Kotimaisten toimijoiden osallistumismahdollisuudet ovatkin parantuneet merkittävästi Suomen sotilasliittojäsenyyden myötä. Tämä mahdollistaa sotilasteollisuuden viennin kehityksen. NSPA:n yritysrekisteriin on rekisteröitynyt yli sata kotimaista yritystä.

NSPA:

Verkkosivu: www.nspa.nato.int

X: @NSPA_NATO

IG: @nspa_nato

´