Hyppää sisältöön

Puolustusvoimain komentajan puhe kadettien päätöstilaisuudessa

Puolustusvoimat
Julkaisuajankohta 30.8.2024 13.36
Tiedote

Puolustusvoimain komentajan, kenraali Janne Jaakkolan puhe 108. kadettikurssin ja 91. merikadettikurssin päätöstilaisuudessa 30.8.2024.

Arvoisa juhlaväki,

tänään on taas merkittävä päivä, kun juhlistamme kadettikurssin valmistumista. Ylennys, virkaan nimittäminen, virkavalan vannominen ja juhlallisen vakuutuksen antaminen ovat meille kaikille läsnä olleille muistiin painuvia kokemuksia, unohtamatta lippulaulun voimakkaita sanoja.

Herrat ja Rouvat luutnantit,

Onnittelen teitä suorittamastanne sotatieteiden kandidaatin tutkinnosta, nimityksestänne virkaan sekä ylennyksestä.

Toivotan teidät samalla tervetulleiksi palvelukseen Puolustusvoimiin ja Rajavartiolaitokseen ympäri Suomea.

Aloittaessanne opintonne syyskuun alussa kolme vuotta sitten, maailmanlaajuisen pandemian pahin vaihe alkoi olla jo takanapäin. Tilanne Afganistanissa oli puolestaan murroksessa, kulminoituen evakuointioperaatioon loppukesällä. Tuskin kukaan kuitenkaan osasi tuolloin vielä aavistaa, millainen myllerrys olisi vielä edessä.  

Syksyn 2021 kuluessa ilmaantui yhä enemmän merkkejä, jotka ennakoivat Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Sota Euroopassa konkretisoituikin jo ensimmäisen opiskeluvuotenne talvella. Turvallisuustilanteen kehitys on varmasti antanut konkreettista tuntumaa nyt päättyviin opintoihin.

Turvallisuusympäristömme on tänään vielä monimutkaisempi kuin opintojenne alussa. Ympärillämme on paljon meistä riippumatonta epävarmuutta. Kukaan ei tiedä varmaksi, mihin suuntaan tilanne on kehittymässä. Suomeen ei kohdistu välitöntä sotilaallista uhkaa, mutta valppaana on syytä olla. 

Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen kaltaiset organisaatiot ovat olemassa epävarmuuksien ja vaikeiden tilanteiden aikoja varten. Kyky toimia paineistetuissa, yllättävissäkin tilanteissa, kriiseissä ja konflikteissa ovat työtämme. Sen me osaamme ja siihen valmistaudumme. Teillä tulee olemaan siinä oma roolinne. Koulutuksenne, kokemuksenne, yhteiskuntamme luottamus, liittolaisemme ja kumppanimme kotimaassa ja ulkomailla – kaikki nämä ovat tukenanne työssänne.

Nuoret sotilaat,

Sotilaan ammatilla ja tehtävällänne on erityinen merkitys näinä epävakaina aikoina. Toimitte puo-lustuksen ja valmiuden kannalta etulinjan ja pääpuolustuslinjan tehtävissä. Kun te onnistutte, Puo-lustusvoimilla ja Rajavartiolaitoksella menee hyvin. Mahdolliset haasteenne näkyvät ja tuntuvat läpi Puolustusvoimien, Rajavartiolaitoksen ja yhteiskunnan. Viime kädessä minä kannan vastuun kokonaisuudesta, ja luotan, että seisotte kanssani rivissä, yhtenä joukkona. 

Tämä on joukkuepeli. Arjen työ on yhteistyötä, jossa jokaiselta odotetaan sitoutumista ponnisteluihin yhteisten päämäärien eteen niin varusmiesten, reserviläisten kuin kollegoidenne kanssa. Olette kurssinne aikana ylläpitäneet ja kehittäneet perinteikästä kadettihenkeä ja -toveruutta. Osoittakaa samaa yhteishenkeä myös tulevissa palveluspaikoissanne kaikkien henkilöstöryhmien kanssa. 

Uranne Puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa on kestävyyslaji. Teiltä odotetaan sinnikkyyttä ja pitkäjänteisyyttä ja myös virheistä oppimista. Olkaa voiton ja menestyksen hetkellä nöyriä, takapakin hetkellä pystypäin. Urallanne keskittykää kulloiseenkin tehtäväänne, älkää liikaa pohtiko tulevaisuutta ja tulevia tehtäviä. Ne tulevat aikanaan.

Sotilaan ammatti on kontaktilaji. Olette johtajia, joka on synonyymi vastuunkantajalle. Oli kyse sitten asevelvollisten kouluttamisesta, valmiudesta tai alueellisen koskemattomuuden turvaamisesta, rakentakaa aina luottamusta. Kansalaiset ja valtiojohto luottavat meihin – Puolustusvoimiin ja Rajavartiolaitokseen. Tämä luottamus on ansaittava joka päivä. Pitäkää omalta osaltanne huolta siitä, että tämä luottamus ei rapaudu. Olkaa sotilasvalan velvoitteiden mukaisesti suoria ja oikeudenmukaisia kaikkia kohtaan. Suomalaisia johdetaan edestä, esimerkin kautta. ”Seuratkaa” on tärkeimpiä komentojanne. 

Nuoret upseerit,

osaamisella on erityinen merkitys suomalaisessa puolustusjärjestelmässä. Usein julkisuudessa keskustellaan materiaalihankkeista ja puolustuksen resursseista. Meille Suomessa tärkeintä on kuitenkin henkilöstömme ammattitaito ja osaaminen.

Olette avainroolissa Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen uusien järjestelmien käyttäjinä ja kouluttajina. F-35 monitoimihävittäjät, Pohjanmaa luokan korvetit, uudet ilmatorjuntaohjukset, Rajavartiolaitoksen valvontalentokoneet sekä monet muut järjestelmät ovat tehokkaita, mutta eivät ilman niiden käytön hallitsevaa henkilöstöä. Lähitulevaisuudessa hankkimamme kokemus luo pohjan sille osaamiselle, jolla tulevaisuuden suorituskykyjä meille kehitetään ja hankintaan. Kuten viikolla hieman kevyesti totesin, teistä jotkut todennäköisesti tulevat 30 vuoden päästä pohtimaan ja valitsemaan F-35:n seuraajaa. Mutta onneksi, ei ihan vielä. Palvelusuranne tulee olemaan moniottelu.

Olette johtajia ja sotilaita, joille kansainvälisyys ja monikansallinen toiminta tulee olemaan arkipäivää koko palvelusuranne ajan. Ryhtykää jo varhain kehittämään osaamistanne tällä alueella, ja mahdollisuuksienne mukaan hakeutukaa kansainvälisiin tehtäviin. Rakentakaa tuttavuus- ja ystävyyssuhteita liittolaistemme asevoimien henkilöstöön. Yllätytte miten nämä ihmiset ja asiat tulevat positiivisessa mielessä eteenne myöhemmin urallanne.

Olette saaneet kadettikurssilla työhönne hyvät valmiudet sotilaiksi, johtajiksi, valmentajiksi ja tiimin jäseniksi. Oppiminen ja itsensä kehittäminen jatkuu läpi palvelusuranne. Olkaa avarakatseisia ja avoimia. Kunnioittakaa palvelustovereitanne henkilöstöryhmästä, iästä tai muista tekijöistä riippumatta. Meistä kenestäkään ei koskaan tule mitään niin tärkeää, että emme voisi olla toisillemme ystävällisiä ja kohteliaita. Meistä jokainen tarvitsee joskus apua ja tukea. Kaveria ei jätetä. ”Mitä sinulle kuuluu” on yksi tärkeimmistä kysymyksistä, jonka voit esittää.

Muutos ja kiire ovat usein läsnä työssämme. Palautuminen ja rentoutuminen ovat meille kaikille tärkeitä. Me kaikki tarvitsemme muuta ajateltavaa ja elämää palvelustehtävien ulkopuolella. Pitäkää itsestänne huolta. Tämä mahdollistaa osaltaan sen, että puolisoina, ystävinä, esimiehinä ja työtovereina kykenette omalta osaltanne huolehtimaan myös läheistenne ja lähipiirinne jaksamisesta ja hyvinvoinnista.

Arvoisat luutnanttien omaiset ja läheiset, 

Kiitän teitä siitä tuesta, jota olette antaneet näille nuorille sotilaille heidän opintojensa aikana. Tukekaa heitä myös tulevaisuudessa - tässä ammatissa tarvitaan paljon läheisten tukea ja apua. Nuoret luutnanttinne tulevat pyytämään teiltä paljon, mutta vastapainona pitäkää huolta siitä, että saatte itsellenne sen huomion ja tuen, jonka ansaitsette.

Arvoisat kuulijat,

Kiitän Kadettikoulun henkilöstöä valmistuneen kurssin menestyksellisestä toteutuksesta. Kiitos kuuluu myös Maanpuolustuskorkeakoulun, puolustushaara-, aselaji- ja toimialakoulujen sekä Raja- ja merivartiokoulun opettajille ja henkilöstölle laadukkaasta opetuksesta ja kasvatuksesta.  

Saamani palautteen perusteella valmistuvien luutnanttien motivaatio ja odotukset tulevia työtehtäviä kohtaan ovat erittäin korkealla tasolla. Henkilöstömme asenne ratkaisee viime kädessä sen, miten hyvin tehtävissämme onnistumme. Tässä te kadettien kouluttajat ja kasvattajat olette olleet avainroolissa.

Nuoret upseerit,

Teillä on tänään syytä juhlaan, pysähtykää tähän hetkeen. Vielä kerran lämpimät onnittelut! 

Ja kun juhlahumu laantuu, toivotan teidät lämpimästi tervetulleeksi joukkoomme! Parhainta menestystä tuleviin vaativiin tehtäviin, tapaamme kentällä!

 

Puolustusvoimain komentaja
kenraali Janne Jaakkola
 

´