JEF-maiden asevoimien komentajat kokoontuivat Helsingissä
Puolustusvoimain komentaja, kenraali Timo Kivinen isännöi keskiviikkona 12.4.2023 kahdesti vuodessa tapaavan Joint Expeditionary Force (JEF) -maiden asevoimien komentajien kokouksen Helsingissä.
Kokouksessa asevoimien komentajat keskustelivat turvallisuustilanteesta muun muassa Itämerellä ja arktisella alueella, sekä JEF-maaryhmän kehittämisestä. Kokouksen yhteydessä järjestettiin skenaariopohjainen karttaharjoitus. Harjoitus oli osa JEF:n yhä tiiviimpää operatiivista yhteistoimintaa.
JEF-maaryhmä perustettiin Naton Walesin huippukokouksessa 2014 alueelliseksi kehysvaltiokonseptiksi. JEF on kymmenen maan − Alankomaiden, Islannin, Ison-Britannian, Latvian, Liettuan, Norjan, Ruotsin, Suomen, Tanskan ja Viron – muodostama monenvälinen puolustusyhteistyön kehys, johon Suomi liittyi kesällä 2017 yhtä aikaa Ruotsin kanssa. JEF-maiden yhteistyön päämääränä on kehittää osallistujamaiden sotilaallisia valmiuksia, ennaltaehkäistä erilaisia kriisejä sekä tarvittaessa toimia yhdessä kriisitilanteissa. JEF-joukkoja voidaan käyttää tukemaan Naton ja muiden alueellisten turvallisuusorganisaatioiden operaatioita Pohjois-Euroopassa ja Itämeren alueella.
Iso-Britannian asevoimien komentaja, amiraali Sir Tony Radakin totesi, että ”Tänään oli erinomainen tilaisuus tavata yhdeksän JEF-maan kollegat. Eri turvallisuusrakenteiden kehittyessä, tämä kokous oli erittäin ajankohtainen. Eurooppalainen turvallisuusarkkitehtuuri on muuttunut pysyvästi viimeisen 12 kuukauden kuluessa. JEF-maat jatkavat tukeaan Pohjois-Euroopan turvallisuuden ja alueellisen vakauden edistämiseksi.
Pidimme tänään antoisat keskustelut JEF:n varautumissuunnitelmista, mukaan lukien siitä, miten voimme täydentää ja tukea Naton toimintaa. Keskustelimme myös osuudestamme alueellisen vakauden ylläpitämisessä erityisesti JEF:lle tärkeillä toiminta-alueilla Pohjois-Atlantilla, arktisella alueella ja Itämerellä.”
JEF tarjoaa hyvän kehyksen pitkäjänteiselle puolustusyhteistyön kehittämiselle alueilla, jotka ovat tärkeitä kaikille JEF-maille. ”JEF on ketterä suunnittelemaan ja käynnistämään toimia Suomelle tärkeillä alueilla, ja JEF-yhteistoiminta tuo lisäarvoa Pohjolan turvallisuudelle.”, toteaa Puolustusvoimain komentaja, kenraali Timo Kivinen.
”JEF:n varautumissuunnittelu ja suorituskyvyt ovat osoitus kyvystämme ja halustamme puolustaa aluettamme. JEF-yhteistyö vahvistaa kriisinsietokykyämme ja pidäkettä.”