Hyppää sisältöön

Heinäkuussa palveluksensa aloittaneet alokkaat vannovat sotilasvalansa ja antavat sotilasvakuutuksensa

Puolustusvoimat
Julkaisuajankohta 31.7.2024 13.00 | Julkaistu suomeksi 31.7.2024 klo 13.07
Tiedote

Saapumiserässä 2/24 palveluksensa aloittaneet alokkaat vannovat sotilasvalan tai antavat sotilasvakuutuksen elokuun puolivälissä. Vala- ja vakuutustilaisuudet päättävät kuusi viikkoa kestävän alokasjakson.

Perinteikkäissä ja juhlallisissa vala- ja vakuutustilaisuuksissa alokkaat antavat lupauksen puolustaa maataan, ja heidät nimitetään miehistön sotilasarvoon. Varusmies voi valita vakaumuksensa mukaan, haluaako hän antaa sotilasvakuutuksen vai vannoa sotilasvalan. Sotilasvalalla on Puolustusvoimissa vahva perinne. Sotilasvalan valan vannoja lupaa palvella isänmaataan rehellisesti ja parhaan kykynsä mukaan sekä puolustaa sen koskemattomuutta. Sotilasvakuutus on uskonnollisessa suhteessa neutraali, kunnian ja omantunnon kautta tapahtuva vakuuttamisen muoto.

Yleisö on lämpimästi tervetullut seuraamaan varuskuntien ulkopuolella järjestettäviä tilaisuuksia alla olevien ajankohta- ja paikkatietojen mukaisesti.

Siviilistä sotilaaksi – alokasjaksolla opitaan sotilaan perustiedot ja -taidot

Kuusiviikkoisen alokasjakson aikana alokkaat oppivat sotilaallisen toiminnan yleisiä perusteita sekä sotilaan perustaidot selviytymisestä, suojautumisesta ja suojaamisesta. Alokasjakson jälkeen varusmies tuntee ja osaa niin yksittäisenä sotilaana kuin partion osana toimimisen perusteet. Päämääränä on toimintakyvyn säilyttäminen kaikissa tilanteissa. Koulutukseen sisältyy myös ampuma-, taistelu-, toimintakyky- ja aseenkäsittelykoulutusta. Alokasjaksoa seuraa kuusi viikkoa kestävä koulutushaarajakso.

Pääesikunnan koulutuspäällikkö, prikaatikenraali Manu Tuomisen mukaan maanantaina 8. heinäkuuta 2024 palveluksensa aloittaneiden koulutus on lähtenyt käyntiin hyvin. Hän rohkaisee alokkaita säilyttämään reippaan asenteen ja tukemaan toisiaan:

– Uudet alokkaat ovat olleet palveluksessa vasta muutaman viikon, mutta he ovat osoittaneet jo monin paikoin innokkuutta ja sitoutumista koulutukseen. Uusi arki saattaa toki tuntua alkuun vieraalta, ja tottuminen vie aikaa. Alokkaiden jo tässä vaiheessa osoittama määrätietoinen asenne ja tiivis yhteistyö tukevat sopeutumisessa ja auttavat eteenpäin kaikissa hetkissä. Kannustakaa toisianne ja varsinkin heitä, jotka kaipaavat lisäpotkua matkalla.

Prikaatikenraali Tuominen korostaa myös läheisten tuen merkitystä alokkaiden uudessa elämänvaiheessa:

– Läheisillä on tärkeä merkitys varusmiesten palveluksessa jaksamiselle. Kannustan läheisiä osallistumaan elokuussa järjestettäviin sotilasvala- ja -vakuutustilaisuuksiin, jotka ovat tilaisuuksinakin hienoja ja arvokkaita.

Saapumiserän 2/24 sotilasvala- ja sotilasvakuutustilaisuudet

Maavoimat

Jääkäriprikaati

  • Aika: 10.8.2024
  • Paikka: Sodankylän urheilukenttä
  • Lue lisää.

Kaartin jääkärirykmentti

Kainuun prikaati

Karjalan prikaati

Maasotakoulu

Panssariprikaati

  • Aika: 15.8.2024 ja 16.8.2024
  • Paikka: Akaa ja Parolannummi (Akaassa 15.8. järjestettävä sotilasvala ja -vakuutus tilaisuus koskee vain Parolan Huoltopataljoonan alokkaita, muut Panssariprikaatin alokkaat vannovat sotilasvalansa ja -vakuutuksensa Parolannummella perjantaina 16.8.)
  • Lue lisää

Porin prikaati

  • Aika: 15.8.2024 ja 16.8.2024
  • Paikka: Eurajoki, Karvia, Rauma ja Laitila
  • Lue lisää.

Utin jääkärirykmentti

  • Aika: 17.8.2024
  • Paikka: Utin jääkärirykmentti
  • Lue lisää

Merivoimat

Rannikkoprikaati

Uudenmaan prikaati

Ilmavoimat

Ilmasotakoulu

  • Aika: 10.8.2024
  • Paikka: Keuruu (Keski-Suomen maanpuolustusjuhlan yhteydessä)
  • Lue lisää.

Karjalan lennosto

Satakunnan lennosto

Rajavartiolaitos

Pohjois-Karjalan rajavartiosto

  • Aika: 16.8.2024
  • Paikka: Ilomantsin evankelisluterilainen kirkko

Raja- ja merivartiokoulu

  • Aika: 15.8.2024
  • Paikka: Immola

Lapin rajavartiosto

´