Hyppää sisältöön

Eversti Tervonen Maavoimien henkilöstöpäälliköksi

Pääesikunta
26.8.2021 14.52
Tiedote

Puolustusvoimain komentaja on määrännyt upseereita uusiin tehtäviin 1. syyskuuta 2021 lukien. Kaartin jääkärirykmentin komentaja, eversti Petteri Tervonen siirtyy Maavoimien henkilöstöpäällikön tehtävään ja uudeksi komentajaksi Kaartin jääkärirykmenttiin on määrätty eversti Asko Kopra.

Eversti Tervonen on toiminut Kaartin jääkärirykmentin komentajana vuodesta 2018. Aiemmin hän on palvellut muun muassa osastoesiupseerina ja apulaisosastopäällikkönä Pääesikunnassa, kansallisena edustajana kansainvälisessä esikunnassa Yhdysvalloissa, sektorijohtajana Pääesikunnassa sekä pataljoonan komentajana Pohjois-Karjalan prikaatissa. Hän on suorittanut yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 2000 ja hänet ylennettiin everstiksi vuonna 2016.

Eversti Asko Kopra on toiminut puolustusasiamiehenä Pekingissä vuodesta 2018. Aiemmin hän on palvellut muun muassa apulaisosastopäällikkönä Maavoimien esikunnassa, osastoesiupseerina Pääesikunnassa sekä koulun johtajana Panssariprikaatissa. Hän on suorittanut yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 2000 ja hänet ylennettiin everstiksi vuonna 2016.

Komentaja Pasi Puoskari on määrätty tutkimusjohtajaksi Merivoimien esikuntaan suunnitteluosaston strategisen suunnittelun sektorille. Hän palvelee tällä hetkellä opettajana Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitoksella.

Everstiluutnantti Eetu Rikkinen on määrätty Hävittäjälentolaivue 31:n komentajaksi Karjalan lennostoon. Hän palvelee tällä hetkellä opettajana Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitoksella.

Everstiluutnantti Akseli Heikkinen on määrätty Tukilentolaivueen komentajaksi Satakunnan lennostoon. Hän palvelee tällä hetkellä sektorijohtajana Ilmavoimien esikunnassa.