Hyppää sisältöön

Bold Quest 19.1 käynnistyy toukokuussa

Puolustusvoimat
Julkaisuajankohta 24.4.2019 10.49
Tiedote

Monikansallisen Bold Quest 19.1 testaus- ja todentamistapahtuman pääjoukot saapuvat Suomeen vaiheittain huhti- ja toukokuun vaihteessa. Soveltava testausvaihe käynnistyy maanantaina 6. toukokuuta 2019. Tapahtuman Suomessa johtaa Ilmavoimien komentaja, kenraalimajuri Pasi Jokinen.

”Tapahtumassa pääsemme testaamaan ja todentamaan Puolustusvoimille tärkeiden yhteisen tulenkäytön johtamis- ja valvontajärjestelmien teknistä yhteensopivuutta ja omia toimintatapojamme monikansallisessa toimintaympäristössä”, kenraalimajuri Jokinen kertoo.
 
Puolustusvoimat johtaa Bold Quest 19.1:n yhteistyössä Yhdysvaltain asevoimien yleisesikunnan (US Joint Staff) kanssa. Tapahtuman monikansallinen johtokeskus toimii Sodankylässä. Johtamisjärjestelmäalan kansallinen ja monikansallinen operaatiokeskus sijaitsee Riihimäellä.  Lisäksi mukana on tietoverkon välityksellä useita johtamispaikkoja, järjestelmiä sekä virtuaalisimulaattoreita Suomen rajojen ulkopuolelta.
 
Suomeen odotetaan kaikkiaan noin 2200 Bold Quest -osallistujaa 14 eri maasta, joista noin 700 henkilöä tulee Suomesta.  Suurimmat kansainväliset osastot saapuvat Yhdysvalloista, Norjasta, Ranskasta, Tanskasta ja Ruotsista.
 
Tapahtumaan osallistuu maa- ja ilmavoimien asejärjestelmiä, joilla todennetaan johtamisen tiedonkulkua ja järjestelmien teknistä yhteensopivuutta. Testausammunnat toteutetaan Rovajärven ampuma- ja harjoitusalueella viikoilla 20 ja 21. Osa ammunnoista toteutetaan ilmasta maahan -suoritteina ja osa maavoimien kovapanosammuntoina.

Suomesta testaukseen osallistuu raskas raketinheitinpatteri, raskas patteristo ja kranaatinheitinkomppania.  Lisäksi testausammuntoihin osallistuu raskas raketinheitin-, tykki- ja kranaatinheitinkalustoa Australiasta, Belgiasta, Ruotsista ja Ranskasta.

Lentotoiminta toteutetaan Rissalan ja Rovaniemen tukikohdista 13.–24. toukokuuta. Lennot suuntautuvat pääasiassa tukikohtien lähiharjoitusalueille sekä Rovajärven alueelle. Bold Quest 19.1 -tapahtumaan osallistuu yhteensä yli 30 lentokonetta ja helikopteria Suomesta, Norjasta, Tanskasta, Alankomaista, Saksasta, Ranskasta ja Yhdysvalloista.
 
Suomesta tapahtumaan osallistuu kaksi ilmavoimien F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjää ja yksi Pilatus PC-12NG -yhteyskone. Maavoimat on mukana viidellä NH90-kuljetushelikopterilla.
 
Puolustusvoimat vastaa Bold Quest 19.1:ssä ulkomaisten joukkojen logistiikan järjestelyistä maahantuloon, tapahtumanaikaiseen toimintaan ja maasta poistumiseen liittyen.
 
”Bold Quest on hyvä tilaisuus testata ja osoittaa suomalaista osaamista. Samalla pääsemme harjoittelemaan tänne kutsuttujen kansainvälisten joukkojen maahantuloon ja täällä toimimiseen liittyviä asioita”, kenraalimajuri Jokinen toteaa.

 
Seuraa tapahtumaa Puolustusvoimien sähköisillä kanavilla
www.puolustusvoimat.fi/boldquest
youtube.com/FinnishDefenceForces
#boldquest

´