Raumalla jo toisen monitoimikorvetin kölinlasku

Laivue 2020 -hankkeen toisen Pohjanmaa-luokan monitoimikorvetin köli laskettiin Rauman telakalla torstaina 8. toukokuuta 2025. Kölinlasku on perinteinen ja symbolisesti tärkeä virstanpylväs aluksen rakentamisessa, joka merkitsee kokoonpanon konkreettista käynnistymistä.
Toisen monitoimikorvetin tuotanto käynnistyi lokakuussa 2024. Nyt RMC:n (Rauma Marine Constructions) monitoimihallissa pidetyssä seremoniassa aluksen kölilohko asetettiin rakennuspukeille ja sen alle sijoitettiin perinteiset kölirahojen onnenkolikot. Paikalla oli RMC:n henkilöstön lisäksi edustajia Puolustusvoimien logistiikkalaitoksesta, Merivoimista, asejärjestelmätoimittaja Saabilta ja alusten luokituslaitos Lloyd’s Registeriltä.
Ensimmäisen monitoimikorvetin köli laskettiin huhtikuussa 2024, ja aluksen runko valmistui joulukuussa samana vuonna. Tällä hetkellä alusta valmistellaan vesillelaskua varten. Laivue 2020 -hankkeen kokonaisvaltainen valmistuminen ajoittuu vuoteen 2029.
RMC ja sen tytäryhtiö RMC Defence Oy rakentavat Merivoimille yhteensä neljä monitoimikorvettia. Pohjanmaa-luokan alukset on suunniteltu ympärivuotiseen toimintaan Itämeren vaihtelevissa olosuhteissa. Ne kykenevät muun muassa merimiinoitukseen, sukellusveneentorjuntaan, meriyhteyksien turvaamiseen sekä pitkäkestoiseen läsnäoloon merialueilla.