Sunnuntaisen liikenneonnettomuuden vuoksi sairaalaan viedyt varusmiehet selvisivät vain pienillä loukkaantumisilla. Yhden terveydentilaa tarkkaillaan edelleen.
Sunnuntaina puolenpäivän jälkeen tapahtuneen tieltäajon vuoksi kuljettaja ja 12 ajoneuvon kyydissä ollutta varusmiestä toimitettiin tarkistettaviksi sairaalaan. Yksi varusmiehistä vietiin helikopterilla Meilahden sairaalaan. Hänen tilansa on vakaa, mutta hän on vielä tarkkailussa.
Muut varusmiehet vietiin Lohjan sairaalaan tarkistettaviksi ja he ovat jo palanneet varuskuntaan. He ovat saaneet kriisiapua välittömästi varuskuntaan saavuttuaan.
Poliisi kertoo tiedotteessaan aloittaneensa esitutkinnan tapahtuneesta. Poliisi tiedottaa osaltaan sen etenemisestä.