Hyppää sisältöön

Puolustusvoimat osallistuu merellisiin operaatioihin Punaisellamerellä

Merivoimat
Julkaisuajankohta 30.4.2024 10.30 | Julkaistu suomeksi 30.4.2024 klo 11.00
Tiedote
Sotalaiva ja rahtilaiva kulkevat merellä.

Puolustusvoimat osallistuu esikuntaupseereilla helmikuussa 2024 perustettuun Euroopan Unionin merelliseen EUNAVFOR Aspides -operaatioon sekä Yhdysvaltain johtamaan vuoden 2023 joulukuussa käynnistettyyn Prosperity Guardian -operaatioon Punaisellamerellä ja sen lähialueilla. Operaaatioiden tavoitteena on turvata vapaa ja turvallinen merenkulku Punaisellamerellä.

Jemenistä käsin toimivien huthikapinallisten iskut Punaisenmeren laivaliikenteeseen ovat jatkuneet ja loukkaavat merenkulun vapautta ja turvallisuutta tärkeällä kansainvälisen kaupan reitillä. Tammikuussa 2024 YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi päätöslauselman 2722 (2024), jossa tuomitaan huthien hyökkäykset kauppa-aluksiin, korostetaan kaikkien valtioiden alusten merenkulkuun liittyvien oikeuksien ja vapauksien merkitystä Punaisellamerellä sekä otetaan huomioon jäsenvaltioiden oikeus kansainvälisen oikeuden mukaisesti puolustaa aluksiaan hyökkäyksiltä. Sekä Yhdysvallat liittolaisineen, että Euroopan unioni ovat käynnistäneet toimia merenkulun turvaamiseksi Punaisellamerellä ja sen lähialue

Suomessa Merivoimien esikunta vastaa operaatioiden kansallisesta johtamisesta ja mm. esikuntaupseerien rekrytoinnista. EU-operaatioon osallistuu enintään viisi esikuntaupseeria ja Yhdysvaltain johtamaan operaatioon kaksi.

Operaatio Aspides

EUNAVFOR Aspides -operaatio perustettiin vastauksena huthikapinallisten iskuihin ja niiden muodostamaan uhkaan Punaisellamerellä. Operaatio täydentää kansainvälisiä toimia merenkulun turvaamiseksi alueella ja vahvistaa osaltaan EU:n toimijuutta meriturvallisuuden tuottajana keskeisellä maailmankaupan reitillä.

EUNAVFOR ASPIDES -operaation toiminta-alue käsittää Bab al-Mandabin salmen ja Hormuzin salmen sekä kansainväliset vesialueet Punaisellamerellä, Adeninlahdella, Arabianmerellä, Omaninlahdella ja Persianlahdella.

Operaation tehtävinä ovat alusten saattaminen operaation toiminta-alueella, tilannekuvan ylläpitäminen sekä alusten suojelu merellä tapahtuvilta hyökkäyksiltä.

Operaatio tekee läheistä yhteistyötä Yhdysvaltain johtaman Prosperity Guardian - operaation ja alueella Yhdysvaltain johdossa toimivan monikansallisen merivoimaosaston, Combined Maritime Forces, kumppanuudessa. Lisäksi operaatio toimii yhteistyössä alueellisten valtioiden ja järjestöjen, YK:n ja muiden monenkeskisten järjestöjen sekä kumppanimaiden kanssa.

Operaatio on perustettu yhdeksi vuodeksi sen käynnistämisestä lähtien. Operaatiosta tehdään strateginen arvio ennen mandaattikauden päättymistä. Tässä yhteydessä arvioidaan operaation jatkoa.

EUNAVFOR Aspides -operaation esikunta toimii Kreikan Larissassa, mihin myös suomalaiset esikuntaupseerit sijoittuvat.

Operaatio Prosperity Guardian

Myös Prosperity Guardian -operaatio perustettiin vastauksensa huthikapinallisten Punaisenmeren laivaliikenteeseen tekemiin iskuihin. Se auttaa ylläpitämään turvallisuutta ja suojaamaan siviilialuksia ennen kaikkea sotilaallisesta läsnäolosta syntyvän pelotteen kautta sekä viime kädessä torjumalla merellä uhkaavia tai käynnissä olevia hyökkäyksiä, jotka kohdistuvat kauppalaivoihin tai operaation puitteissa toimiviin aluksiin.

Prosperity Guardian -operaatioon osallistuu yli 20 maata. Operaation puitteissa siihen osallistuvat maat tekevät kansainvälistä yhteistyötä merenkulun turvaamiseksi alueella sekä voivat toteuttaa kansallisten päätösten mukaisesti sotalaivoin partiointia Punaisellamerellä ja Adeninlahdella, turvata kauppa-alusten kulkua sekä tarvittaessa antaa sotilaallista apua kauppa-aluksille.

Prosperity Guardian -operaatio toimii erillään Yhdysvaltain johtamasta koalitiosta, joka on tehnyt tammikuusta 2024 lähtien ohjusiskuja Jemenin maaperällä sijaitseviin huthikohteisiin pyrkimyksenään heikentää huthien sotilaallista kykyä jatkaa iskujaan Punaisellamerellä.

Suomi osallistuu operaatioon kahdella sotilaalla. Sotilaat tulevat toimimaan esikuntatehtävissä operaation johtoesikunnassa Bahrainissa ja operaation esikunta-aluksella 19.2.2025 saakka.

Kuva: EUNAVFOR ASPIDES

´