Hyppää sisältöön

Utin jääkärirykmentin kansainvälinen harjoitustoiminta jatkuu

Utin jääkärirykmentti
Julkaisuajankohta 29.7.2022 13.36
Tiedote

Utin jääkärirykmentin kahdenvälinen harjoitustoiminta Yhdysvaltojen erikoisjoukkojen kanssa jatkuu 31. heinäkuuta 2022.

Harjoitustoiminnan tavoitteena on kehittää suomalaisten erikoisjoukkojen suorituskykyä sekä parantaa kykyä toimia yhdessä kansainvälisten kumppaneiden kanssa. 

Erikoisjoukkoharjoitukseen liittyvää toimintaa on eteläisessä ja pohjoisessa Suomessa. 

Harjoitukseen osallistuu Puolustusvoimista ja Yhdysvaltojen erikoisjoukoista yhteensä noin 100 sotilasta. Kansainvälisten joukkojen osuus on noin 40 henkilöä. 

Helikopterien lentotoiminnasta sekä harjoitusampumatarvikkeiden ja pienten räjähteiden käytöstä voi aiheutua lyhytaikaista meluhaittaa harjoituskohteiden läheisyydessä.

Elokuun lopulla päättyvä harjoitus kuuluu Maavoimien kesän 2022 täydentävään kansainväliseen koulutus- ja harjoitustoimintaan

Utin jääkärirykmentin harjoitustoimintaa koskevat palautteet voi tarvittaessa antaa puhelimitse tai internetsivuillamme olevan sähköisen palautelomakkeen kautta: maavoimat.fi/utin-jaakarirykmentti/yhteystiedot.

´