Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko
Puolustusvoimat

Rohkaisevia kokemuksia yhteismajoituskokeilusta

Maavoimat 31.8.2020 12.46
Tiedote
Kuvassa neljä varusmiestä syö iltapalaa tuvassa.
Yhteismajoituskokeilussa on ollut mukana varusmiehiä Reserviupseerikoulusta sekä Karjalan ja Kainuun prikaateista.

Varusmiehet ja henkilökunta ovat olleet tyytyväisiä kolmessa Maavoimien joukko-osastossa käynnissä olevaan yhteismajoituskokeiluun. Ensimmäisten kuukausien jälkeen varusmiehiltä ja henkilökunnalta kerätyn palautteen perusteella yhteismajoitus koetaan luonnolliseksi ja toimivaksi järjestelyksi. Vapaaehtoisuuteen perustuva kokeilu jatkuu ainakin vuoden 2020 loppuun asti.

Yhteismajoituskokeilu on ollut käynnissä toukokuusta lähtien Reserviupseerikoulussa. Karjalan prikaatissa ja Kainuun prikaatissa kokeilu alkoi heinäkuussa. 

Henkilökunta ja varusmiehet arvioivat, että kokeilu on lisännyt osallistuneiden ryhmäkiinteyttä sekä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Yhteisissä tuvissa majoittuminen on vaikuttanut positiivisesti yhteishenkeen. Yhteismajoituksen on myös koettu helpottavan tiedonkulkua. 

– Varusmiesjohtajien on helpompi johtaa ja ohjeistaa joukkoaan, kun kaikki ryhmän jäsenet ovat samassa tuvassa. Aiemmin naisten tupa on saattanut olla hieman erillään muusta yksiköstä. Tilojen käyttö koetaan aiempaa tehokkaammaksi, kertoo Maavoimien koulutuspäällikkö, everstiluutnantti Timo Hänninen.

Oppimistavoitteiden saavuttamisen näkökulmasta yhteismajoitus asettaa kaikki varusmiehet aiempaa paremmin samalle viivalle. 

– Moni kokee, että yhteismajoituksen myötä kohonnut ryhmähenki voi vaikuttaa positiivisesti koulutustuloksiin. Osa kokee tupien välisen kilpailun parantaneen koulutustuloksia. Varusmiehet kannustavat toisiaan koulutuksessa ja uskaltavat heittäytyä aiempaa paremmin, kuvailee everstiluutnantti Hänninen.

Osa saattaa kokea ahdistusta

Havaintojen perusteella voidaan todeta, että toteutetuissa kokeiluissa ei ole esiintynyt seksuaaliseen häirintään, kiusaamiseen tai muihin negatiivisiin lieveilmiöihin viittaavaa käytöstä.

– Osa kokeiluun osallistuneista kertoo, että kielenkäyttö tuntuu osin rajoitetummalta. Osa varusmiehistä kokee painetta käyttäytyä eri tavalla kuin ilman vastakkaisen sukupuolen läsnäoloa. Jotkut kokivat yksityisyytensä rajoitetummaksi, sanoo Hänninen.

Reserviupseerikoulussa suostumuksen kokeiluun antoi yli 90 prosenttia upseerioppilaista, Karjalan prikaatissa noin 70 prosenttia ja Kainuun prikaatissa noin 60 prosenttia kesän alokkaista. Yhteensä suostumuksen antoi noin 2 400 varusmiestä, kokeilussa on ollut mukana noin 2 310 varusmiestä. Suostumus kysyttiin henkilöiltä Reserviupseerikoulussa ennen kurssin alkua ja Karjalan ja Kainuun prikaateissa ennen palvelukseen tuloa. Suostumuksensa on peruuttanut yhteensä kuusi henkilöä. Varusmiehillä on oikeus peruuttaa antamansa suostumus kokeiluun osallistumisesta milloin tahansa ilman erillisiä perusteluita. Kokeilussa tutkitaan ryhmäytymiseen, johtamiseen ja tiedonkulkuun liittyviä tekijöitä, ei keskeyttämisen syitä.

Jatkotoimenpiteitä yhteismajoituksen suhteen arvioidaan ja niistä päätetään loppuvuoden 2020 aikana.