Hyppää sisältöön

Pitkäjänteisellä työllä eteenpäin Kosovossa

Maavoimat
Julkaisuajankohta 6.10.2017 10.50
Tiedote

KFOR-operaatio on NATOn pitkäkestoisin rauhanturvaoperaatio.

Operaatio on YK:n valtuuttama monikansallinen sotilaallinen kriisinhallintaoperaatio, joka on aloitettu vuonna 1999. Tuolloin KFOR:n kokonaisvahvuus oli noin 55 000 rauhanturvaajaa. Nykyään joukkojen vahvuus on pudonnut noin 4 000 rauhanturvaajaan. Operaation tehtävänä on sotilaallisella läsnäolollaan estää vihamielisyydet ja taata rauha monietnisessä Kosovossa. Lisäksi tilanteen vakauttaminen, toiminta turvallisen ympäristön luomiseksi ja pakolaisten paluumuuton helpottaminen ovat operaation tehtäviä. Operaatio tukee myös YK:n johtamaa ja koordinoimaa Kosovon väliaikaista siviilihallintoa, EULEX-siviilikriisinhallintaoperaatiota ja muita kansainvälisiä järjestöjä.

Turvallisuustilanne Kosovossa on vakaa, mutta jännittynyt. Merkittävimmät riskit koko Kosovon alueella liittyvät poliittiseen epävakauteen, etnisiin provokaatioihin, järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja yksittäisiin ekstremisteihin.

Monietnisyyden edistäminen on yksi tärkeimmistä kansainvälisen yhteisön tavoitteista Kosovossa. Tavoite ei ole vielä toteutunut suunnitellussa mittakaavassa, sillä alueelta sodan aikana pois siirtyneen väestön paluulle ei ole onnistuttu luomaan tarvittavia sosioekonomisia edellytyksiä.

Sisäpoliittiset erimielisyydet hidastavat Kosovossa maan kehittymistä ja lähentymistä Euroopan unioniin. Keskeisimpänä asiana on ollut jo aikaisempina vuosina alkanut Kosovon kansalaisten yleinen tyytymättömyys Kosovon hallintoa kohtaan, mikä johti ennenaikaisiin parlamenttivaaleihin 11.6.2017. Retoriikka, kuten Balkkanilla yleensä, on kärjekästä.

Positiivista kehitystä on kuitenkin viime vuosien aikana tapahtunut. KFOR on läsnäolollaan onnistunut lieventämään etnisten ryhmien välisiä jännitteitä ja maan yleinen turvallisuustaso on stabiloitunut ja kansalaisten luottamus virkavaltaa kohtaan on parantunut. Kosovossa on väkilukuun suhteutettuna Euroopan suurin nuorisoväestö. Nuoret ovat avainasemassa Kosovon tulevaisuuden rakentamisessa. Heillä on halua ja mahdollisuus viedä Kosovoa eteenpäin kohti parempaa tulevaisuutta.

Suomalaisilla sotilailla on Kosovossa pitkäaikainen ja hyvä maine luotettavina toimijoina. Palkatun henkilöstön ja reserviläisten hyvä osaaminen sekä vahva ammattitaito tunnetaan operaatiossa. Suomalaista rauhanturvatyötä pidetään laadukkaana ja sitä arvostetaan.

´