Hyppää sisältöön

Kutsunnat alkavat elokuussa – katso vinkit valmistautumiseen

Maavoimat
Julkaisuajankohta 8.8.2022 13.38
Tiedote
Kolme varusmiestä.

Puolustusvoimien aluetoimistot järjestävät asevelvollisuuslain mukaiset kutsunnat 15.8.-15.12.2022. Kutsuntavuorossa ovat vuonna 2004 syntyneet miehet.

Vuoden 2022 kutsunnat alkavat 15. elokuuta. Aluetoimistot järjestävät syksyn aikana 540 kutsuntatilaisuutta 244 paikkakunnalla. 

Kutsuntoihin osallistuu tänä vuonna noin 36 900 henkilöä. Kutsuntavuorossa ovat vuonna 2004 syntyneet miehet. Lisäksi kutsuntoihin osallistuvat aiemmilta vuosilta uudelleen tarkastettavaksi määrätyt sekä ilman laillista estettä kutsunnoista poisjääneet henkilöt. Jokaisen asevelvollisen on osallistuttava kutsuntoihin, ellei aluetoimisto ole erikseen vapauttanut häntä läsnäolovelvollisuudesta. 

Lakisääteisissä kutsunnoissa määritetään asevelvollisen palveluskelpoisuus ja päätetään sen perusteella palveluksesta. Kutsuntatilaisuudessa asevelvolliselle selviää, missä ja milloin hän tulee palveluksensa suorittamaan. Palvelukseen liittyvät toiveet voi esittää tilaisuudessa kutsuntalautakunnalle. Varusmiespalveluksen pituus ei selviä vielä kutsunnoissa, vaan palvelusaika ja -tehtävä määrätään koulutushaarajakson lopulla. Siviilipalveluksen kesto on 347 vuorokautta. 

Kutsunnoilla on maanpuolustuksellisesti ja yhteiskunnallisesti tärkeä merkitys. Tilaisuuksissa tavoitetaan viimeistä kertaa koko miespuolinen ikäluokka, annetaan tietoa maanpuolustusvelvollisuudesta sekä edistetään kansanterveystyötä. Puolustusvoimille kutsunnat tarjoavat mahdollisuuden tavata asevelvollisia kasvokkain sekä pitää yhteyttä kuntiin ja paikallisiin viranomaisiin kokonaisturvallisuuden ja viranomaisyhteistyön kehittämiseksi.

Asevelvollinen, näin valmistaudut kutsuntapäivään

Tutustu palvelustehtäviin. Ennen kutsuntoja kannattaa pohtia omia toiveitaan palveluksen suhteen. Puolustusvoimissa on tarjolla yli 600 monipuolista palvelustehtävää, joista löytyy varmasti jokaiselle sopiva. Siviilissä hankittua koulutusta, osaamista sekä omia mielenkiinnon kohteita kannattaa mahdollisuuksien mukaan hyödyntää palveluksessa. Mieti siis jo etukäteen, millaiset tehtävät sinua kiinnostavat ja valmistaudu kertomaan niistä kutsuntalautakunnalle.

Tarkista kutsuntatilaisuutesi paikka ja ajankohta. Kutsuntatilaisuuden paikka ja ajankohta selviävät intti.fi-sivustolta löytyvästä kutsuntakuulutuksesta. Mikäli tiedät jo etukäteen, että sinulla on este omalle kutsuntapäivällesi tai sairastut ennen kutsuntoja, ota yhteyttä omaan aluetoimistoosi ja sovi kutsuntavelvollisuuden hoitamisesta.

Saavu ajoissa kutsuntapaikalle. Kutsuntatilaisuuteen kannattaa saapua hyvissä ajoin ja varautua siihen, että tilaisuus voi kestää koko päivän. Mukaan tarvitset henkilöllisyystodistuksen sekä tarvittavat lääkärin- ja opiskelutodistukset.

Haku naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen päättyy 15.1.2023

Naiset hakevat vapaaehtoiseen asepalvelukseen erillisellä haulla. Kesäkuussa 2022 voimaantulleen uuden lain myötä haku naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen aikaistuu noin kuudella viikolla. Hakemukset tulee jatkossa jättää 15. tammikuuta mennessä. Seuraava haku naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen päättyy siis 15.1.2023. Lisätietoa ja hakuohjeet löydät täältä.

Katso myös: 

Haku erikoisjoukkoihinErikoishaun kautta haettaviin tehtäviin ei määrätä kutsunnoissa. Useimpiin tehtäviin voi hakea vielä kutsuntojen ja palveluspaikan määrittämisen jälkeenkin, mutta jos mieluinen erikoisjoukko on jo tiedossa, kannattaa siitä kertoa kutsuntatilaisuudessa.

Lisätietoa kutsunnoista 

Asevelvollisten usein kysymät kysymykset

´