Kaartin jääkärirykmentissä palveluksensa aloittaa noin 830 uutta alokasta
Maanantaina 6.7.2026 noin 830 uutta alokasta aloittaa palveluksensa Kaartin jääkärirykmentissä. Ensimmäisenä uusilla varusmiehillä on edessään alokasjakso, joka kestää kuusi viikkoa, jonka aikana he opettelevat sotilaan perustaitoja ja tutustuvat varusmiespalvelukseen.
Palveluksen ensimmäisenä viikonloppuna (11.—12.7.) järjestetään läheistenpäivät, jolloin alokkaiden läheiset pääsevät vierailemaan Santahaminassa (lisätietoa alla). Ensimmäisille viikonloppuvapaille varusmiehet pääsevät toisen palvelusviikon päätteeksi. Alokasjakso päättyy juhlalliseen sotilasvalaan tai sotilasvakuutukseen, jotka järjestetään Helsingin Olympiastadionilla 13.8.
Läheistenpäivät:
Läheistenpäivät järjestetään lauantaina 11.7. (Kaartin pataljoona ja Tiedustelukomppania) ja sunnuntaina 12.7. (Uudenmaan jääkäripataljoona). Alokkaat ilmoittavat yksikkönsä kautta tilaisuuteen osallistuvat läheisensä ja aikataulun läheisilleen. Tilaisuuteen voi osallistua vain etukäteen ilmoitetut alokkaiden läheiset. Läheisiä saa kutsua kolme (3) henkilöä yhtä varusmiestä kohti. Läheiset eivät saa tuoda omia lemmikkejä varuskuntaan.
HUOM! Kaikilla tilaisuuteen osallistuvilla läheisillä tulee olla mukana voimassa oleva kuvallinen henkilökortti, passi tai ajokortti (Ei koske alle 15-vuotiaita). Autolla paikalle saapuvat samaan perheeseen kuuluvat pyydetään saapumaan paikalle yhdellä autolla. Pyydämme noudattamaan sotilaspoliisin teille antamia pysäköintiohjeita ja pysäköimään vain osoitetuille paikoille. Santahaminaan pääsee myös julkisella liikenteellä bussilla nro 86 Herttoniemen metroasemalta. Tarkemmat aikataulut löytyvät Helsingin seudun liikenteen (HSL) reittioppaasta. Sotilaspoliisit ohjeistavat bussilla saapuvia Santahaminan portilla.
Läheistenpäivissä on mahdollisuus tutustua Puolustusvoimien kalustoon ja vierailla Sotilaskodissa.
Ohjelma:
Lauantai 11.7. (Kaartin pataljoona (1.SPOLK) ja Tiedustelukomppania):
Osasto 1: 1.SPOLK (puolet)
klo 9.30-10.30 Läheisten saapuminen
klo 10.30 Läheistenpäivän aloitus (Yläkenttä)
klo 10.45-13.00 Läheisten tutustuminen palvelukseen
klo 13.00 Läheistenpäivän päättäminen
Osasto 2: 1.SPOLK (puolet) ja TIEDK
klo 13.30-14.30 Läheisten saapuminen
klo 14.30 Läheistenpäivän aloitus (Yläkenttä)
klo 14.45-17.00 Läheisten tutustuminen palvelukseen
klo 17.00 Läheistenpäivän päättäminen
Sunnuntai 12.7. (Uudenmaan jääkäripataljoona: 1. Jääkärikomppania ja Esikunta- ja viestikomppania sekä Aliupseerikoulu (AUK)):
Osasto 1: 1. Jääkärikomppania (1.JK) ja Esikunta- ja viestikomppania (EVK)
klo 9.30-10.30 Läheisten saapuminen
klo 10.30 Läheistenpäivän aloitus (Yläkenttä)
klo 10.45-13.00 Läheisten tutustuminen palvelukseen
klo 13.00 Läheistenpäivän päättäminen
Osasto 2: Aliupseerikoulu (AUK)
klo 13.30-14.30 Läheisten saapuminen
klo 14.30 Läheistenpäivän aloitus (Yläkenttä)
klo 14.45-17.00 Läheisten tutustuminen palvelukseen
klo 17.00 Läheistenpäivän päättäminen
Sotilasvala- ja sotilasvakuutustilaisuus järjestetään torstaina 13.8.2026 Olympiastadionilla Helsingissä. Läheiset ovat tervetulleita seuraamaan tilaisuutta. Tarkemmat tiedot tilaisuudesta julkaistaan myöhemmin.
Varusmiespalvelukseen on saavuttava maanantaina 6.7.2026 klo 16.00 mennessä.
Ruuhkautumisen välttämiseksi pyri saapumaan sukunimen mukaan jaetuissa aikaikkunoissa. Sukunimen ensimmäinen kirjain alkaa:
• A - K = klo 10 - 12 välisenä aikana
• L - R = klo 12 - 14 välisenä aikana
• S - Ö = klo 14 - 16 välisenä aikana.
Santahaminaan pääsee Herttoniemen metroasemalta bussilla numero 86. Mahdollista on saapua myös läheisen kyydillä. Omalla ajoneuvolla tulo on kielletty. Santahaminassa ei ole pysäköintimahdollisuutta ensimmäisinä palvelusviikkoina.
Ota mukaan palvelukseen:
• palveluksenaloittamismääräys, josta selviää missä ja milloin palveluksesi alkaa,
• virallinen henkilötodistus (passi tai poliisin myöntämä henkilökortti),
• sairausvakuutuskortti (KELA-kortti),
• ajokortti (jos omistat sen),
• henkilökohtaiset hygieniatarvikkeet,
• halutessasi omat parranajovälineet,
• läheistesi yhteystiedot,
• tilinumerosi (IBAN-muodossa),
• mahdolliset lääkärintodistukset ja paperiset reseptit,
• noin 2 viikon annos reseptilääkkeitäsi,
• todistus saamistasi rokotuksista tai rokotuskortti johon on kirjattu sinulle annetut rokotukset.
• halutessasi otsalamppu ja rannekello.
Suosittelemme ottamaan aloituspäivänä mukaan päähineen ja vesipullon auringolta suojautumista varten.
Lisätietoa palveluksen aloittamisesta löydät linkistä: Kaartin jääkärirykmentin alokasinfo
Tervetuloa Santahaminaan suorittamaan varusmiespalvelusta!