Helikopteritoimintaa Utin jääkärirykmentin harjoituksissa
Utin jääkärirykmentti harjoittelee Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa, Etelä-Savossa ja Päijät-Hämeessä 13. – 17. huhtikuuta 2026. Harjoitustilanteisiin liittyy helikoptereiden lentotoimintaa.
Utin jääkärirykmentin harjoitustoimintaa on Lammin, Joroisten, Parikkalan ja Kotkan väliin jäävällä alueella.
Harjoituksiin osallistuvat helikopterit toimivat matalilla lentokorkeuksilla ja ne tekevät laskeutumisia harjoituskohteiden läheisyyteen. Helikopteritoiminnasta voi aiheutua meluhaittaa.
Lentojen aikana saatetaan käyttää valonheittimiä sekä omasuojajärjestelmiin kuuluvia soihtuja, joiden valot voivat olosuhteista riippuen näkyä hyvinkin kauas. Lentotoimintaan liittyy myös väliaikaisten tukeutumispaikkojen käyttäminen esimerkiksi helikoptereiden tankkaukseen.
Helikopteritoimintaa myös taajama- ja kaupunkialueilla
Harjoituksiin liittyvää helikopterien lentotoimintaa on kaikkina vuorokauden aikoina, valoisalla ja pimeällä. Osa lentotoiminnasta tapahtuu Kouvolan, Kotkan ja Lahden taajama- ja kaupunkialueilla. Kohteissa harjoittelee myös taisteluvarustuksessa olevia sotilaita.
Harjoitustoiminta on Utin jääkärirykmentin vuosisuunnitelman mukaista.
Utin jääkärirykmentin harjoitustoimintaan liittyvät yhteydenotot pyydetään tekemään ensisijaisesti sähköpostilla tai Utin jääkärirykmentin internetsivuilla olevan sähköisen palautelomakkeen kautta: maavoimat.fi/utin-jaakarirykmentti/yhteystiedot.