Helikopteripataljoonan pimeälentokoulutus jatkuu
Utin jääkärirykmentin Helikopteripataljoonan lentomiehistöjen pimeälentokoulutus jatkuu kolmen viikon ajan huhti-toukokuussa, alkaen maanantaina 20. huhtikuuta 2026.
Pimeälentokoulutusta järjestetään viikoilla 17, 18 ja 19. Koulutusviikkoina lentotoiminta alkaa pääsääntöisesti maanantai-iltaisin ja päättyy torstain ja perjantain välisenä yönä.
Pimeälentokoulutukseen liittyvä lentotoiminta keskittyy pääosin Kymenlaaksoon, noin 150 kilometrin säteelle Utin lentokentästä. Koulutuslennot aloitetaan pimeän tultua ja ne päättyvät, kun suunnitellut lentokierrokset on saatu tehtyä, viikoilla 17 ja 18 viimeistään kello 03 mennessä ja viikolla 19 kello 04 mennessä.
Viikolla 19 eli 4. - 8. toukokuuta helikopterimiehistöjen koulutuslentoihin liittyy myös miehittämättömien ilma-alusten toimintaa. Osa näistä koulutuslennoista tehdään pimeän ja osa valoisan aikana.
Koulutuslennoilla tehdään maastolaskuja ja käytetään ajoittain matalaa lentokorkeutta. Osa lennoista suuntautuu eteläiselle meri- ja rannikkoalueelle. Pimeälentojen aikana saatetaan käyttää valonheittimiä sekä omasuojajärjestelmiin kuuluvia soihtuja, joiden valot voivat olosuhteista riippuen näkyä hyvinkin kauas. Lentotoimintaan voi liittyä myös väliaikaisten tukeutumispaikkojen käyttäminen esimerkiksi helikoptereiden tankkaukseen.
Lennot ovat osa helikopterimiehistöjen koulutusta sekä helikopterien virka-apuvalmiuteen kuuluvan toiminnan harjoittelua.
- - -
Utin jääkärirykmentin helikopterit osallistuvat vuoden aikana eri puolella Suomea järjestettäviin Puolustusvoimien ja yhteistoimintaviranomaisten harjoitus- ja koulutustapahtumiin. Niihin liittyvästä lentotoiminnasta tiedottamisesta vastaa pääsääntöisesti tapahtuman järjestäjä.
Utin jääkärirykmentin harjoitus- ja lentotoimintaan liittyvät yhteydenotot pyydetään tekemään ensisijaisesti sähköpostilla tai rykmentin internetsivuilla olevan sähköisen palautelomakkeen kautta: maavoimat.fi/utin-jaakarirykmentti/yhteystiedot.
Tiedotetta muokattu
- 29.4. lisätty tieto siitä, että viikolla 19 lentotoiminta saattaa kestää klo 04 saakka
- 4.5. lisätty tieto miehittämättömien ilma-alusten käytöstä koulutuslentojen yhteydessä ajalla 4. - 8.5.