Hyppää sisältöön

Puolustusvoimat julkaisi kasvomaskien käytön ohjeistuksensa

Pääesikunta
Julkaisuajankohta 14.8.2020 16.05
Tiedote

Puolustusvoimat on julkaissut kertakäyttöisten ja kankaisten kasvomaskien käyttöä koskevan ohjeensa, jolla otetaan huomioon Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 13.8.2020 antamat suositukset. Ohjeella turvataan osaltaan asevelvollisten ja Puolustusvoimien henkilökunnan turvallinen palvelus sekä tuetaan Suomen kansallisia toimenpiteitä COVID-19-pandemian hillitsemiseksi.

Puolustusvoimissa kertakäyttö- tai kangasmaskeja suositellaan käytettäväksi tilanteissa, joissa 1,5 - 2 metrin turvaetäisyys oman joukon ulkopuolisiin henkilöihin voi alittua yli 15 minuutin ajan sisätiloissa. 

Ohje on suunnattu erityisesti varusmieskoulutuksessa oleville ja heidän kouluttajilleen. Puolustusvoimien hallintoyksiköt (esimerkiksi joukko-osastot) antavat tarvittaessa täydentävät ohjeet, joissa otetaan huomioon paikalliset erityispiirteet. Palveluksessa oleville asevelvollisille ohjeistetaan maskien käyttö koulutuksella. 

Kasvomaskien käyttösuositus astuu voimaan heti ja on voimassa toistaiseksi. Se ei vaikuta Puolustusvoimissa jo aikaisemmin käynnistettyihin koronavarotoimiin.  

Ensisijaiset varotoimenpiteet Puolustusvoimissa ovat:
•    1,5-2 metrin turvaetäisyyden ylläpitäminen henkilöiden välillä
•    huolellinen käsien pesu tai vaihtoehtoisesti käsidesin käyttö
•    oikea yskimis- ja aivastushygienia
•    koulutettavien varusmiesten ja heidän kouluttajiensa kohortointi/osastointi (eli jako A/B/C-osastoihin).

Joukon jäsenenä henkilöillä on velvollisuus noudattaa esimiesten antamia ohjeita. Lisäksi Puolustusvoimien henkilöstön, opiskelijoiden ja varusmieskoulutuksessa olevien tulee noudattaa annettuja valtakunnallisia ja alueellisia tai yrityskohtaisia (esimerkiksi VR ja Matkahuolto) ohjeita ja suosituksia. Lomakuljetuksia varten varusmiehille jaetaan lomalle lähtiessään 5 kappaletta kertakäyttömaskeja.

Puolustusvoimien aluetoimistot varautuvat kutsuntatilaisuuksissa muiden epidemian varotoimenpiteiden ohella ohjeistamaan kertakäyttömaskin käytön tilaisuuteen osallistuville. Kaikille osallistujille jaetaan tilaisuuden ohjelma ja kesto huomioon ottaen riittävä määrä kertakäyttömaskeja. 

Puolustusvoimien logistiikkalaitos on hankkinut sekä kangasmaskeja että kertakäyttömaskeja jaettavaksi hallintoyksiköihin, jotka vastaavat siitä, että maskeja on aina riittävästi saatavilla. 
 

´