Hyppää sisältöön

Lippujuhlan päivän paraatin näyttämönä on Rovaniemi

Puolustusvoimat
Julkaisuajankohta 3.6.2019 9.18
Tiedote

Puolustusvoimain lippujuhlan päivän paraati järjestetään Rovaniemellä huomenna 4. kesäkuuta 2019. Edellisen kerran Rovaniemi on ollut paraatipaikkakuntana kahdeksan vuotta sitten.

Rovaniemen kaupunki. Kuva: Rovaniemen kaupunki
Kuva: Rovaniemen kaupunki/Suomen Ilmakuva Oy

–Toki olemme erittäin iloisia ja innostuneita lippupäivän paraatin saamisesta juuri Rovaniemelle, kaupunginjohtaja Esko Lotvonen sanoo. Puolustusvoimain kanssa yhteistyö on sujunut äärimmäisen hyvin ja suunnitelmallisesti. Puolustusvoimat oli hyvin ajoissa liikkeellä meidän suuntaan valmisteluissa.

Puolustusvoimain lippujuhlan päivän paraati on järjestetty vuodesta 1942 lähtien. Valtioneuvoston määräyksestä huolimatta juhlapäivän yleisenä nimenä oli Suomen marsalkan syntymäpäivä, kunnes nimi muutettiin nykyiseksi vuonna 1950. Carl Gustaf Emil Mannerheimin täyttäessä 75 vuotta 4. kesäkuuta 1942 Suomen valtioneuvosto antoi tuolloin hänelle Suomen marsalkan arvon ja määräsi syntymäpäivän puolustusvoimain lippujuhlaksi. Päivä vahvistettiin asetuksella viralliseksi liputuspäiväksi ja samalla järjestettiin asevoimien ohimarssi Ruokolahdella.

Paraatikatselmuksen ja ohimarssin lisäksi Rovaniemellä nähdään kalustonäyttely ja Hornetin esityslento. Nyt järjestettävä paraati on ollut iso ponnistus paitsi puolustusvoimille myös Rovaniemen kaupungille ja muille alueen turvallisuusviranomaisille. Paraatin päävastuullisena joukko-osastona toimii Lapin lennosto.

Puolustusvoimat on näkyvä ja kuuluva osa Rovaniemen arkea, sillä kaupungissa operoivat Lapin lennosto ja Jääkäriprikaati. Puolustusvoimat on arvostettu yhteistyökumppani alueella.

–Puolustusvoimat on merkittävä työllistäjä ja palveluiden hankkija alueella, kaupunginjohtaja Lotvonen mainitsee. Yhteistyömme sujuu erinomaisesti.

Kokenut korkean profiilin tapahtumajärjestäjä

Rovaniemellä on tuoretta kokemusta suuren luokan tapahtumajärjestelyistä. Kaupunki oli vastikään valokeilassa Arktisen neuvoston kokousten yhteydessä. Erityistä kansainvälistä huomiota kaupunkiin kohdistui toukokuun alussa Suomen järjestämässä ulkoministerikokouksessa, joka on Arktisen neuvoston päättävä elin. Kokous järjestään joka toinen vuosi.

–Rovaniemi oli Arktisen neuvoston kokouksen aikana vahvasti esillä sekä kansallisessa että kansainvälisessä mediassa. Sisällöllisesti kokous paalutti uuden aikakauden arktiselle politiikalle. Rovaniemi vahvisti kokouksella ja muilla tapahtumilla kyseisellä viikolla asemaansa Suomen ja EU:n arktisena pääkaupunkina, Esko Lotvonen kommentoi.

Arktisen neuvoston ulkoministerien kokous oli järjestelyjen osalta iso ponnistus Rovaniemen kaupungille. Kahdeksan arktisen maan ulkoministereiden ja lukuisten muiden arvovieraiden turvallisuuden varmistamiseksi viranomaiset tekivät tarkkaa työtä.

–Eri turvallisuusviranomaiset tekivät ison ja arvokkaan työn. Kokous oli poliittisessa mielessä suurin koskaan Rovaniemellä järjestetty kokous, joten järjestelyt aloitettiin vuosia etukäteen ja toteutettiin hyvin ja onnistuneesti yhdessä kansallisten, alueellisten ja paikallisten toimijoiden kesken, Lotvonen toteaa.

Samaan aikaan Puolustusvoimain lippujuhlan päivän paraatin kanssa järjestetään Rovaniemellä myös Arktisen taiteen huippukokous teemalla "Arktinen kestävän taide- ja kulttuuripolitiikan laboratoriona". Tavoitteena on luoda malleja kestävää kehitystä tukevalle taide- ja kulttuuripolitiikalle sekä edistää arktista yhteistyötä aiheen parissa. Rovaniemellä vierailee vuosittain reilut puoli miljoonaa turistia.

–Rovaniemen matkailuvaltit ovat talvella revontulet, lumivarmuus, hyvät ohjelmapalvelut sekä kesällä keskiyön aurinko ja aromikkaat marjat. Kokovuotisesti erinomainen luonto, ilmanlaatu sekä tietysti mahdollisuus tavata Joulupukki Napapiirillä vuoden jokaisena päivänä, Lotvonen summaa Rovaniemen vetovoimaa matkailussa.

Puolustusvoimain lippujuhlan päivän paraati tulee olemaan näkyvästi esillä sekä TV:ssä että paikan päällä Rovaniemellä. Paraatipäivää voi seurata myös puolustusvoimien sosiaalisen median kanavilla:

Facebook.com/puolustus
Twitter@Puolustusvoimat
Youtube.com/puolustusvoimat
Instagram.com/puolustusvoimat.fi
Snapchat: @inttielämää

#paraati #lippujuhlapäivä

´