Hyppää sisältöön

Ampumaratojen ympäristöhaitat vähenivät ja koulutusolosuhteet paranivat

Puolustusvoimien logistiikkalaitos
Julkaisuajankohta 15.4.2019 13.38
Tiedote

Puolustusvoimat ja Puolustushallinnon rakennuslaitos toimeenpanivat vuosina 2012–18 ampumaratojen ympäristönsuojelun teknisen parantamishankkeen, jonka loppuraportti julkaistiin 15. huhtikuuta. Hankkeen avulla parannettiin merkittävästi puolustusvoimien koulutuskäytössä olevien ampumaratojen aiheuttamien ympäristöhaittojen hallintaa sekä kehitettiin ampumaratojen koulutuksellisia olosuhteita.

Puolustusvoimien ampumaratojen ympäristönsuojelun parantamishankkeen yhteydessä kehitettiin muun muassa ratojen melunvaimennusrakenteita. Vekaranjärven ampumaradalle pystytettiin hankkeen myötä niin sanotut C-tyypin ampumakatokset. Kuva: puolustusvoimat

Ympäristönsuojeluhankkeen parantamistoimenpiteet tehtiin vuosien 2012–2018 aikana yhteensä 25 ampumaradalle Baggbyssä, Haapajärvellä, Hiukkavaarassa, Hoikanportissa, Hälvälässä, Hätilässä, Kyrönpellossa, Lakialassa, Luonetjärvellä, Lupinmäessä, Padasjoella, Pahkamaalla, Parolannummella, Pirkkalassa, Pohjankankaalla, Raasissa, Santahaminassa, Sodankylässä, Syndalenissa, Säkylässä, Taipalsaarella, Tammelassa, Tyrrissä, Upinniemissä ja Vekaranjärvellä. Kahdeksalla koulutuskäytössä olevalla ampumaradalla (Skinnarvik, Pansio, Vuosanka, Rissala, Gyltö, Russarö, Heinuvaara ja Niskavaara) ei ole arvioitu olevan ympäristöhaittojen hallintaan liittyviä suojaustarpeita.

Hankkeen lopputuloksena ampumaradat vastaavat ympäristölupien vaatimuksia sekä noudattavat ympäristöhaittojen vähentämisessä ympäristönsuojelulain mukaista parhaan käyttökelpoisen tekniikan hyödyntämisen periaatetta.

Ampumaratojen melusta syntyviä haittoja on pystytty vähentämään merkittävästi ja haitta-aineista aiheutuvat riskit ovat hallinnassa. Ennen hanketta puolustusvoimien ampumaratojen melulle altistui noin 2400 asukasta ja 630 vapaa-ajan asuntoa, kun taas hankkeen lopussa altistuvia oli enää noin 500 asukasta ja 100 vapaa-ajan asuntoa. Ampumakatosten äänenvaimennusrakenteilla vähennettiin ympäristömelun lisäksi ampujien ja kouluttajien altistumista ampumamelulle.

Ampumaratojen ympäristönsuojelun parannushankkeen rakennustöitä Parolannummella

Puolustusvoimien ampumaratojen ympäristönsuojelun parantamishankkeessa kehitettiin yhteensä 25 radan ympäristöhaittojen hallintaa ja koulutuksellisia olosuhteita. Vuosina 2012–18 tehdyt parannustyöt alkoivat Parolannummen ampumaradalta. Kuva: puolustusvoimat

Hankkeen aikana vähennettiin merkittävä osuus haitta-aineiden päästökuormituksesta poistamalla taustavalleista lyijyluoteja, niistä pirstoutuneita kappaleita ja raskasmetallipitoisia maa-aineksia.  Taustavalleihin rakennettujen suojaus- ja tiivisrakenteiden ansiosta haitta-aineiden liukeneminen ja kulkeutuminen syvemmälle maaperään ja pohjaveteen estyy. Rata-alueelle kertyvät suoto- ja hulevedet ovat myös hallittavissa vesienhallintarakentein. Niiden aiheuttama kuormitus on jatkossa luotettavasti tarkkailtavissa sekä tarvittaessa käsiteltävissä vähemmän haitalliseksi.

Ampumaradoille rakennetut ympäristönsuojelurakenteet luovat edellytykset toiminnan jatkamiselle. Hankkeen lopussa kehitettiin toimintamalli rakenteiden kunnossapitoon, jotta ne pysyvät toimintakuntoisena tulevaisuudessakin. Kunnossapitotarpeen arviointi on liitetty osaksi kohdekohtaisia huolto- ja tarkkailuohjelmia.

Hanke toteutettiin puolustusvoimien ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen yhteistyönä. Hankkeessa oli osallisena myös lukuisia ampumaseuroja ja yhdistyksiä, jotka tekivät omille lajiradoilleen parantamistoimenpiteitä.

Ampumaratojen ympäristönsuojelun teknisen parantamishankkeen kokonaiskustannukset olivat noin 25 miljoonaa euroa. Hankkeen yhteydessä toteutettiin myös koulutuksellisia olosuhteita parantavia toimenpiteitä Maavoimien esikunnan ja joukko-osastojen määrärahoilla noin 0,6 miljoonalla eurolla. Toimenpiteisiin sisältyivät muun muassa ammuntamahdollisuuksien lisääminen ratoja laajentamalla sekä ratojen käytettävyyden parantaminen valaistuksella. Lisäksi turvallisuutta parannettiin ratojen taustavallien korjauksilla.

 

Lue lisää: Puolustusvoimien ampumaratojen ympäristönsuojelun tekninen parantaminen - loppuraportti 15.4.2019 (pdf)

 

Lisätietoja:


Ympäristöpäällikkö Terhi Svanström, Pääesikunnan logistiikkaosasto, p. 0299 800 (vaihde)
Majuri Tom Malmström, Pääesikunnan koulutusosasto, p. 0299 800 (vaihde)

´